12.11. Nuijamies vai nuija mies?

Puolueiden väliset neuvottelut luottamusmiespaikoista ovat kiivaimmassa vaiheessaan. Radiossa tänään soviteltiin jo valtuuston puheenjohtajan nuijaa meikäläisen kätöseen, mutta koskaan ei kannattaisi lipaista ennen kuin tipahtaa. Tosin vastaehdokkaita paikalle ei toistaiseksi ole vielä ilmennyt, mutta politiikassa kaikki on mahdollista ja joskus epätodennäköinen todennäköistä. Demareilla päätöksen tekee kunnallisjärjestö 26.11. Sitä ennen on ihan turha juhlia tai median vetää johtopäätöksiä – usein juuri se voi ärsyttää lopullisia päätöksentekijöitä.

Eli ihan riippuen demaritovereista, meikäläinen on äänestäjien silmissä joko nuijamies tai sitten välilyönnillä…

Aika hulinaa on joka tapauksessa henkilökohtaisen vaalivoiton jälkeen pitänyt. Maanantaina kävin esmes legendaarisen Hannu Lehtilän (mm. Lauantaiseura) haastateltavana Kuntakanavalle (www.kuntakanava.fi), joka on uusi kunta-alalle suunnattu netti-tv-projekti. Haastattelun pitäisi ilmaantua sivuille jossain vaiheessa.

Neuvotteluista on annettu julkisuuteen tietoa tänään sen verran, että huomenna tiedetään kristillisten ja perussuomalaisten teknisestä vaaliliitosta. Tuolla ”Veijareiden ja Pyhimysten” epäpyhällä allianssilla koalitio kiilaa vihreiden ohi paikkajaossa ja saa ns. viimeisen paikan kaupunginhallitukseen. Kd:n ja persujen valtuutettujen yhteenlaskettu lukumäärä ja vertausluku neuvotteluissa on nimittäin sitten viisi, kun vihreillä se on neljä. Koalition edustajat ovat horisseet neuvotteluissa, että koalitio takaa heille jotenkin ”oikeudenmukaisemman” määrän luottamuspaikkoja. Heidän mukaansa kun suuret puolueet suosivat suhteellista vaalitapaa lautakuntia täytettäessä.

Se nyt vain sattuu olemaan kuntalaissa, että luottamuselimet täytetään yksi kerrallaan suhteellisella vaalitavalla. Suurilla puolueilla ei ole asian kanssa sen kummempaa tekemistä, että ne nyt sattuivat saamaan vaaleissa kansalta suurimman mandaatin, joka oikeuttaa suhteellisesti tiettyyn paikkamäärään. Toki koalitioidenkin rakentaminen on täysin sallittua äänestyksiä varten, mutta vaikea käsittää, kuinka oikeudenmukaiseksi esimerkiksi kristillisdemokraatit kokevat sen, että heitä isompi puolue kuten vihreät jäävät vähemmälle kuin he…

Kaiken lisäksi tuollaiset koalitiot ja vaaliliitot sotivat käsittääkseni erittäin vahvasti ihmisten oikeustajua vastaan. Kyse on puhtaasti ahneudesta ja keinottelusta. Molemmat tietysti mukavan kristillisiä arvoja, vai mitä? No, edestään todennäköisesti löytävät vielä. Henki on sellainen, että muut puolueet kimpassa antavat jeesiä vihreille, että he saavat vaalien tuloksen oikeuttaman määrän ja painoarvon paikkoja. Kristillisille ja perussuomalaisillekin oli jo heti ensimmäisessä tapaamisessa luvattu jokaiselle valtuutetulle paikka johonkin lautakuntaan.

Aika pitkään vaikuttikin siltä, että neuvottelut etenivät harvinaisen harmonisesti ja hyvällä yhteishengellä. Erityisesti neuvotteluja vetävä kokoomus lienee käärmeissään kristillisille, sillä puolueet ovat aikaisemmin tehneet vahvaa yhteistyötä ja nyt kd. ei edes maininnut missään vaiheessa etukäteen kokoomukselle suunnitelmistaan. Ehkä tökeröön toimintatapaan vaikutti osaltaan myös se, että sekä persujen ja kd:n neuvottelijat ovat uusia ja kokemattomia Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa. Yhteistyön kulttuuri ei todellakaan ole samanlaista kaikissa kunnissa, sillä uskallan Janakkalan kokemuksiini pohjaten väittää, että kaupungissa se on ollut erittäin vahvalla pohjalla. Mikä on tietenkin kaupungin kannalta suunnaton onni.

Onneksi keskusta tuntuu suhtautuvan uuden kaupungin rakentamiseen vastuullisesti. Jos myös kepu olisi lähtenyt koalition irtiottoon mukaan, seuraava valtuustokausi olisi todennäköisesti ollut melkoisen rikkonainen ja hedelmätön. Mutta ei nyt nuolaista näidenkään neuvotteluiden osalta vielä…

28.10. Hey ho, let’s go!

Tuli sitten vaalivoitto. Jättipotti. Jos itseään toistava puheenjohtajamme fraseerasi – tosin toimittajan yllytyksestä – tuloksen torjuntavoitoksi demareille, niin minulle henkilökohtaisesti kyseessä oli kai jonkinlainen salamasota… Tosin Hitlerin mielipuolista keuhkoamista ja panssarien jylyä paremmin tunnariksi sopii Ramonesin Blitzkrieg Bop, kun en noista kansallissosialistisista viittauksista muuten perusta.

Äänimäärä tuli kuitenkin meikäläiselle suurin piirtein yhtä suurena yllätyksenä kuin invaasio puolalaisille -39. Itse veikkasin nimittäin J. Koskisia äänikuninkaiksi, ja Filatovia siihen perään. Toisin kuitenkin kävi, minä ja Filu oltiinkin edellä. Harmittamaan jäi noin 70 äänen tappio kokoomukselle, eikä voi olla ajattelematta, että demarien asetelmat olisivat nyt toiset, jos kolmas kansanedustaja ei olisi vetäytynyt leikistä viimeisimmällä hetkellä…

Jokainen meistä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa, ja joskus jotkut jossain ulottuvuudessa joutuvat jopa kantamaan vastuut niistä. Satu Taiveahoa demarit ei voi syyllistää mistään muusta, paitsi siitä, että hän olisi kaikella kohtuudella voinut tehdä ratkaisunsa vähän aikaisemmin. Kenties 70 tai enemmän ääntä (tarkistuslaskenta on vielä tekemättä) keräävä korvaaja olisi ehditty saada tilalle. Kenties ja jos ja jos. Toisaalta pelkäsin kokoomuksen ottavan jopa isomman voiton myös Hämeenlinnassa. Heillä oli hyvä lista ja noste.

Nyt tilanne on se, että kokoomus suurimpana puolueena kutsuu koolle ja johtaa neuvotteluja paikoista. Itse kävin jo vaali-iltana joidenkin kokoomuksen kärkipoliitikkojen kanssa keskusteluja puolueiden tavoitteista, ja vähän henkilökohtaisistakin. Myös Jari Koskinen vahvisti Radio Hämeen tv-haastattelussa, että heidän lähtökohtansa on kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Eli demareille jää silloin valtuuston puheenjohtajan nuija.

Meikäläisen profiilille olisi omasta mielestäni sopinut paremmin hallituksen puheenjohtajuus, sillä koen olevani huomattavasti enemmän duunari kuin kakunleikkaaja, silkkinarujen katkoja ja juhlapuheiden pitäjä – mitä kaikkea sisältyy valtuuston pj:n hommaan aivan tarpeeksi tai liikaa. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että demarien ykköspaikka – kuten vaalitulos saneli – kuuluu lähtökohtaisesti minulle, vaikka esimerkiksi Johannes Koskinen varmasti enemmän perinteisen puheenjohtajan ulkoiset edellytykset täyttääkin. Silti pitää muistaa, että monet asiat, kuten esimerkiksi henkilökohtaiset elämäntilanteet ja ryhmän tuki vaikuttavat näihin ratkaisuihin. Ei neuvotteluissa kannata kaivautua poteroihin heti kärkeen, mutta tavoitteeni tällä hetkellä on tuo valtuuston puheenjohtajuus. Sitä paitsi äänestäjiltäkin on tullut ihan mukavasti painetta siihen suuntaan, että paalupaikasta täytyy pitää sitten kynsin hampain kiinni…

Valtuuston puheenjohtajuuden pystyn kyllä hoitamaan kunnialla, vaikka se sitten tarkoittaisikin uuden puvun ostamista ja naaman kampaamista. Kokoustekniikka hoituu, ja osaan ihan käyttäytyäkin tarvittaessa. Valtuuston pj:n pitää mielestäni olla kokoava voima, ja tässä uudessa tilanteessa tuoreet kasvot tekevät varmasti ihan terää. Jos pallille päädyn, aion olla aika lailla avoin ja kaupunkilaisten suuntaankin ahkerasti viestivä puheenjohtaja. Mutta ei nyt mennä turhaan asioiden edelle.

Kiittääkin varmaan pitäisi, vaikka Urpilainen sen toimituksen jo parodian puolelle veikin. Peräti 1322 äänestäjää (myönnän, äänestin itseäni, eli todellisuudessa 1321) on aivan käsittämätön määrä ihmisiä. Kiitos. Myös monet muut tekivät rutkasti hommia. Ensinnäkin sieluni syvimmästä pohjasta kiitos Nooralle. Ja anteeksi samalla. Sitten Kalliomäen Villelle, Villasen Marille, Sihvosen Petterille – mennään vielä vaikka porukalla syömään ja juhlimaan, minä tarjoan ja piikki pysyy auki… Demaritovereista suuren kumarruksen ansaitsevat erityisesti Hassisen Jorma, Lahtisen Tinke, Pullolan Ulla ja Appelrothin Irja – kiitos, kun ymmärsitte, että mulla pukkasi vähän muitakin kiireitä tässä vaalien alla ja joukkueen asioiden hoito jäi paikoin vähän normaalia vaisummaksi (kaikki ilmoitukset ja tiedotteet kuitenkin löysivät paikkansa!). Ja lopuksi ystäville, kavereille, tutuille, työkavereille ja kaikille muillekin, jotka onnittelitte, kannustitte ja otitte osaa keskusteluun näiden sivujen kautta – aivan sama ketä lopulta äänestittekään. Tämä tulos riittää mulle :)

26.10. Välitilinpäätös

Se on sitten iso V-päivä. Monet ovat kyselleet, että jännittääkö kovin. Itse asiassa yllättävänkin vähän. Eipä tässä paljon ehdokas enää voi, kuin odottaa kansan tuomiota. Monet ovat toivotelleet onnea. Sitäkin tarvitaan, mutta äänillä on huomattavasti enemmän käyttöä. Uskon toki, että menen läpi, mutta tavoitteena olisi yltää vähintään samaan äänimäärään kuin viimeksi – mikä oli kyllä kieltämättä kova 585.

Omasta mielestäni olen kuitenkin hoitanut valtuutetun hommia hyvin. Parempaan tuskin olisin edes pystynyt. Väitän, että tunnen tämän kaupungin kunnallispoliittiset asiat nimenomaan asiatasolla erinomaisesti. Olen paneutunut, ajatellut, tutkinut, ottanut kantaa ja vaikuttanutkin vahvasti moneen asiaan. Parannettavaa olisi varmaankin suhdetoiminnassa oman poliittisen viiteryhmän suuntaan. Monet muiden ryhmien poliitikot käsittääkseni arvostavat minua korkeallekin, ihan kaikki omat ei. Mutta sellaistahan se politiikassa on, omat purevat pahimmin.

Demareissa on vielä vallalla ajattelua, että oman puolueen toimintaan ei tulisi suhtautua kriittisesti – ainakaan julkisesti. Minä taas olen sen koulukunnan ihmisiä, jotka uskovat kritiikissä kasvavan siemenet parempaan. Oman väen tukea kuitenkin tarvitaan, jotta pääsisin niille paikoille, joilta vahvimmin vaikutetaan. Demarikabineteissa en pärjää kuin äänillä ja niiden tuomalla arvovallalla, se on selvä kuin pläkki.

Kävi miten kävi, nyt on aika myös kiittää kaikkia teitä, jotka olette näillä sivuilla käyneet ja ottaneet osaa keskusteluun muodossa tai toisessa. Saamani kysymykset ja kannanotot osoittavat, että edustuksellisella demokratialla on vielä toivoa. Dialogin taso on ollut aivan eri sfäreissä kuin esimerkiksi parilla muulla paikallisella netin keskustelupalstalla. Tuntuu ihan helvetin hienolta, että minun äänestäjäni (ja muutkin kiinnostuneet) ovat ihmisiä sieltä fiksummasta päästä.

Tänäänkin on tullut vielä soittoja, joissa on kysytty kantaani muun muassa vanhustenhuollon järjestämiseen. Aika karmea moka, että se jäi pois tuolta mielipideautomaatista. En ehkä olekaan profiloitunut vanhustenhuollon äänekkäimpänä puolestapuhujana, ja sekin on myönnettävä, että valtuustosta löytyy alan parempia asiantuntijoita. Ei yksikään vakavasti otettava poliitikko voi kuitenkaan väistää vastuutaan niistä kysymyksistä.

Tiivistettynä: kannatan vanhusten kotipalvelun kehittämistä siten, että jokainen vanhus voi elää mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Kunta voi tukea kotona asumista myös monella muulla tavalla kuin kotipalvelun paremmalla resursoimisella, esim. myöntämällä tukea taloyhtiöiden hissi-investointeihin. Myös kehittyvän teknologian mahdollisuudet pitäisi hyödyntää täysimääräisesti. Kun lopulta laitoshoitoon on pakko mennä, hoidon täytyy tietysti olla sielläkin inhimillistä.

Hämeenlinnassa on viime vuosina satsattu erittäin paljon vanhustenhuoltoon ja -palveluihin, vaikka ei sitä julkisen keskustelun perusteella uskoisikaan. Voutilan investointi oli kaupungin osalta yhtä iso kuin kohuttu Verkatehdas, kun Verkatehtaasta lasketaan EU-tuet pois. Keinusaaren alueen kehittäminen on ollut niin ikään valtava ponnistus.

Itse asiassa en ole edes järkyttävän huolestunut vanhustenhuollon tulevaisuudesta. Poliittista valtaa kontrolloivat suuret ikäluokat tarvitsevat kohta itse niitä palveluita ja alkavat hiljalleen kiinnittää huomiota asiaan ihan tosissaan, muutenkin kuin juhlapuheissa. Karua, että he eivät ole sallineet monilta osin omille isovanhemmilleen ja vanhemmilleen ihmisarvoista vanhuutta, mutta hyvä, että asia tulee kuitenkin vihdoin kuntoon. Ennustan, että vuoteen 2020 mennessä Suomessa nautitaan maailman parhaasta vanhustenhuollosta.

Sitäkin yhteiskunta voisi kyllä miettiä, kuinka säälittävän typerää on itkeä ja valittaa yleisönosastoissa ja syytellä kuntia ja valtiota siitä, että vanhuksia ei ulkoiluteta tarpeeksi tai että kukaan ei pidä heille seuraa.

Kenenköhän sitä seuraa pitäisi niille vanhuksille pitää? Vähän voisi vetää takaisin tästä nykyisestä totaalisesta vanhustenhoivan ulkoistamisesta yhteiskunnalle – jättäkää edes joskus se golfkierros tai Thaimaan matka väliin, ja käykää katsomassa itse äitejänne ja isiänne. Perkele.

24.10. Ikuisuusasialle vihdoin piste?

Ahveniston maauimalan kohtalo pulpahti herkullisesti juuri ennen vaaleja pinnalle. Asiaa on vatvottu jo yli kaksi vuosikymmentä, lukuisia selvityksiä tehty ja vaihtoehtoisia ratkaisutapoja mietitty. Mikään järkiratkaisu tai kohtuullisuus ei ole käynyt museovirastolle ja ympäristöviranomaisille. Kielto on ollut kategorinen, vaikka monella kaupunkilaisella on yhä käsitys, että altaan tulevaisuus on puhtaasti omien päättäjien käsissä.

Sitä se ei ole, mutta nyt on kuitenkin aika tehdä päätös, jota monet valtuutetut kuollakseen pelkäävät. Tai ainakin näin ennen vaaleja pelkäävät.

Päättäjällä pitää olla selkärankaa punnita eri vaihtoehtoja faktojen pohjalta, ja tehdä ratkaisuja, vaikka ne eivät aina niin ihanteellisia olisikaan. Ikuisesti tätäkään ei voi vatvoa.

Otetaan ensin ne tosiasiat, vaikka ne eivät kiistattomia joidenkin asiaa tuntemattomien mielestä olekaan. Allasta ei saa purkaa, täyttää, kattaa tai tehdä sille mitään muutakaan paitsi korjata se historialliseen ulkoasuunsa. Ne, jotka tämän kiistävät, uskovat ilmeisen autuaasti, ettei kuluneina vuosikymmeninä näitä vaihtoehtoja kukaan ennen heitä olisi koskaan tullut vahingossakaan miettineeksi.

Vuosituhannen alussa tekninen lautakunta esitti museoviraston ja ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi erittäin järkevää ja hyvää suunnitelmaa: siinä allasta, katsomoa ja muita rakenteita olisi siistitty pintapuolisesti historialliseen asuunsa, mutta katettu itse allasosa betonikannella. Kannen päälle olisi tehty katukoris- lentis- ja sählykenttiä sekä muita harrastuspaikkoja. Visioitiin kantta ja katsomoa myös hyväksi teatteriesitysten ja konserttien pitopaikaksi. Varsin huokea ja järkevä ratkaisu siis.

Mutta kun se ei valtion viranomaisille käynyt, niin se ei käynyt. Eikä julkisyhteisö, kuten kaupunki oikein voi lähteä lakiakaan rikkomaan. Eli maauimala jäi rapistumaan edelleen.

Monen mielestä allas saisi rapistua vaikka maailman tappiin asti, mutta sekään ei oikein käy. Rakenteet muuttuvat vääjäämättä vaarallisiksi, ja vastuu on kaupungin, jos jotain tapahtuu. Yksi vakava onnettomuus on jo nähty. Ja itse asiassa rapistumisvaihtoehtokaan ei ole lopulta kaupungin kädessä – niin perverssiä kuin se onkin, valtio voisi periaatteessa koska tahansa aloittaa restaurointityöt ja lähettää loppulaskun kylmästi kaupungille. Sellaisen muinaismuistolain on meille eduskunta laatinut.

Nyt valtio on kuitenkin vihdoin tullut merkittävällä tavalla vastaan asiassa. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille esitetään myönnettäväksi 700 000 euron tukea korjaustöihin. Valtio vielä arvioi urakan lopulliset korjauskustannukset asiantuntija-arviota ylemmäksi 2,2 miljoonaan euroon, jotta tukea voitaisiin myöntää enemmän kuin normaali osuus. Sitä voi kutsua jo reiluksi kädenojennukseksi.

Sen takia mielestäni homma pitäisikin vihdoin hoitaa. Tulevaisuudessa edessä on vain huonompia vaihtoehtoja, vaikka älyttömältä koko korjaaminen tuntuukin. Itse korjaisin kaupungin arviolta hieman alle miljoonan rahoitusosuudella mieluummin päiväkoteja, ja säästäisin myös valtion liikunta-avustukset uuden urheilutalon rakentamiseen Pullerille. Liikunta-avustuksia nimittäin osoitetaan vuoronperään ja tasapuolisesti eri kuntiin ja kaupunkeihin, eikä vastaavaa pottia ole tuskin odotettavissa taas ihan lähivuosina Hämeenlinnaan.

Ja eniten kirpaisevat ne käyttökulut, joita pitää saada hilattua vielä alaspäin – keinolla tai toisella. Sillekin tosin ongelmansa asettaa kaupunkia sitovat määräykset. Museo- ja ympäristöviranomaiset eivät salli rakentaa altaan ympärille edes minkäänlaista aitaa, jotta maauimalan käyttäjiltä voisi periä pääsymaksua. Koko Ahveniston aitaaminen ei taas tule järkisyistä kysymykseen.

Toistan: hyvä päättäjä tunnustaa tosiasiat ja myös toimii niiden mukaan. Ja kantaa ikävänkin vastuun - eikä sysi sitä vielä ikävämpänä tulevien päättäjien syliin.

18.10. Tolkku takaisin myös politiikkaan

Nämä nettisivut eivät välttämättä muuten jätä gargantuamaista merkkiään historiaan, mutta yksi niiden osa jää ihmiskunnan kirjalliseen muistiin. Yksi oman sukupolveni kirkkaimmin tuikkivista tuntojen tulkeista Ville Valon ohella, kirjailija Tuomas Kyrö, kirjoitti eduskuntavaalien alla näitä sivuja varten kolumnin otsikolla Tolkku.

Kyröltä ilmestyi hiljattain myös kolumni-, novelli- ja sarjakuvastrippikokoelma tittelillä Taide ja tolkku. Tolkku-kolumni löytyy alkuperäisessä muodossaan kirjan sivuilta. Tolkun voi lukea kertauksen vuoksi tuolta Pakinointia ja pölinää –osastosta, mutta suosittelenpa kiihkeästi tutustumaan muihinkin miehen tuotoksiin itse kirjasta.

Tolkkua kaipaisi takaisin myös kuntavaalikampanjointiin, jonka tiimellyksessä annetut lupaukset ja tavoitteet ovat taas karanneet, niin, tolkuttomiksi. Älykästäkin keskustelua on kuitenkin onneksi käyty, siitä hyvänä esimerkkinä arvostetun janakkalalaisen ex-valtuustokollegani ja valtiopäiväneuvoksen Esko Helteen yleisönosastokirjoitus terveydenhuollon johtamisesta. Helteellä on itsellään hammaslääkärin tutkinto, joten hän on siinä mielessä uskottavampi keskustelun herättäjä aiheesta kuin esimerkiksi meikäläinen, joka sai taannoisesta kolumnistaan ja sitä seuranneesta kirjeenvaihdosta palautteeksi lääkärikunnalta vain sen, että olen idiootti, jota sietääkin repiä hiuksista.

Yritän usein kolumneillani nimenomaan ärsyttää ja herättää keskustelua, mutta lääkärien kanssa se valitettavasti jäi em. tasolle. Kun yritin kysyä, mikä kolumnissani tai muissa esiin nostamissani asioissa oli virheellistä, vastaukseksi tuli periaatteessa ainoastaan tuo ”olet tyhmä, emme keskustele kanssasi asiasta”.

Keskustan esitys ns. eurolääkärien terveyskeskusharjoitteluajan pidentämisestä sai niin ikään odotetun nuivan vastaanoton lääkäreiltä ja lääkäriliitolta. ”Pakkotyö” kuulemma romauttaisi julkisen perusterveydenhuollon lopullisesti. Vastaus oli sama kuin se on kaikkiin muihinkin ”ulkopuolisten” kehittämisehdotuksiin terveydenhuoltoalalla. Ei käy, tai me ei enää aleta. Minun mielestäni olisi aika lääkäriliiton esittää sitten omia ratkaisujaan esimerkiksi syrjäseutujen lääkäripulaan. Ja ne voisivat mielellään olla jotain muutakin kuin että antakaa meille ihan helvetisti lisää palkkaa.

Lääkärikunta ei ole kuitenkaan nykyisellään se kaikkein riistetyin proletariaatin osa tässä yhteiskunnassa. Hämeen Sanomissa juuri valmistunut Janakkalan eurolääkäri kertoi, että kilpailutti kuntia palveluksistaan, ja sai lopulta Janakkalasta parhaat edut. Viisi tonnia liksaa, ja säännöllisen työajan kahdeksasta neljään jne. Ensimmäisestä duunipaikastaan. Terveyskeskuslääkärin keskipalkka kuntaliiton tilastojen mukaan on vähän auki 6000 euroa. Minun mielestäni se on varsin kohtuullinen liksa – etenkin, kun ottaa huomioon, että joka kolmas lääkäri hankkii itselleen vielä lisätuloja yksityispraktiikaltaan.

Mikäs siinä, hyvä lääkäri on varmasti palkkansa ansainnut, siinä kuin hyvä kansanedustaja oman vähän pienemmän tilinsä, mutta eniten minua häiritsee lääkäreiden jeesustelu. HäSankin haastattelema lääkäri kertoi kuinka tärkeintä ei suinkaan ole hyvä palkka, vaan ihan muut tekijät. Ihmisten auttaminen, kohtaaminen arjessa, työajan hallinta ja kaikkea muuta tuubaa… Tai ehkä hänelle asia on juuri noin, mutta yksityispraktiikkojen pidon suosio kertoo vähän jostain muusta. Se kertoo ahneudesta. On fakta, että yksityispraktiikoilta asiakas saa parempaa palvelua kuin terveyskeskuksissa. Ehkä ruuhkautuneilla julkisilla asemilla on niin tappava työtahti yms., mutta on selvää, että monet lääkärit myös laiminlyövät oman virkansa hoitoa yksityispraktiikkansa eduksi. Se on ainoastaan inhimillistä.

Lääkäreiden järjettömän etuoikeutettu asema yhteiskunnassamme näkyy hyvin myös alan opiskelijahaussa. Koulutuspaikat ovat niin haluttuja, ettei niihin ole enää asiaa kenelläkään muilla paitsi niillä, joilla on varaa maksaa tuhansien eurojen hintaiset preppauskurssit. Viime vuosina aloituspaikkamääriä on saatu nostettua lääkäriliiton raivokkaasta vastarinnasta huolimatta - lääkäreiden etuhan on saada ylläpidettyä niukkuutta työmarkkinoilla. Nykyään Suomessa onkin yhteiskunnan panostuksen takia enemmän lääkäreitä henkeä kohden kuin koskaan aikaisemmin. Mutta miksi se ei sitten näy terveyskeskuksissa? Miksi isompi joukko lääkäreitä hoitaa vähemmän määrän ihmisiä? Miksi lääkäreiden tulot kasvavat silti lähes eksponentiaalisella tahdilla?

Näitä asioita puhumalla ei tule järin suosituiksi. Siksi tarvitaankin poliitikkoja, joilla on munaa siihen. Tarvitaan eskohelteitä. Tarvitaan ehkä ihan vähän myös iisakkikiemunkeja. Kuten Kyrö sen kirjoitti: ”Tolkun poliitikko paljastaisi muiden paskanpuhumisen puhumalla itse vain ymmärrettäviä ja merkityksellisiä lauseita. Ne saisivat olla kauniita tai rumia, kunhan ne sisältäisivät tolkun.”

13.10. Jee-jee-meininki joutuu vielä väistymään

Asiapolitiikalle menee tällä hetkellä suoraan sanottuna aika helvetin huonosti. Tutkimustulos, jonka mukaan kaksi kolmasosaa kansasta ei tiedä, mitkä puolueet muodostavat hallituksen, on lähinnä käsittämätön. Eipä siis ihme, että kaikki puolueet tukeutuvat järjestään smileyface-mainontaan ja tyhjyyttään kumiseviin höttöisiin sloganeihin. Puolueet ovat pelkästään rationaalisia: ihmiset eivät ymmärrä politiikan sisältöjä, kukaan ei lue vaaliohjelmia, kukaan ei käy vaalitilaisuuksissa, ketään ei kiinnosta. Hölistään siis jotain ympäripyöreyksiä ja hymyillään hillittömän leveästi. Luodaan mainostoimistovetoisia mielikuvia ja vedotaan tunteisiin.

Ja noidankehä vain pahenee. Ihmiset tietävät yhä vähemmän asioiden taustoista, puolueista ja politiikasta ja yhä sisällöttömämmäksi kampanjointi käy. Uskon kuitenkin – pakko uskoa! – että jossain vaiheessa teesiä seuraa antiteesi. Ihmiset huomaavat, että asioillakin on vielä väliä ja alkavat vaatia edustajiltaan muutakin kuin aivotonta kaikelle hymyilyä ja yksityisasioiden estotonta vuotamista viikkolehtiin.

Toisaalta sinänsä asiat ovat vielä suhteellisen hyvällä tolalla, että muutamia poikkeuksia ja ylilyöntejä lukuun ottamatta valta on edelleen suhteellisen osaavissa käsissä sekä valtion tasolla että kunnissakin – vaikka media luo päivittäin kuvaa jostain aivan päinvastaisesta. Jyrki Katainen ei ole tyhmä apina, Stefan Wallin ei ole tyhmä apina, Timo Soini ei ole tyhmä apina – edes Jutta Urpilainen tai Matti Vanhanenkaan eivät ole tyhmiä apinoita, jotka ansaitsisivat päivittäisen räkimisen naamalleen. Iltapäivälehtiä lukiessa kun ei oikein voi välttyä käsitykseltä, että kaikki valtioneuvoston jäsenet olisivat suurin piirtein simpanssien tasolla… Tämä nyt ei kuitenkaan ole ihan se absoluuttinen totuus asiasta.

Puolueita ja poliitikoita parjataan monesta asiasta ja usein syystäkin, mutta on puoluevallalla yksi hyväkin puoli. Puolueiden sisällä pahimmat tyhjäpäät pystytään usein suodattamaan avainpaikoilta pois, vaikka nämä äänikuninkaita tai -kuningattaria olisivatkin. Eihän se suoranaisesti mitään demokratiaa ole, mutta suhteellisen vaalitavan ja puoluejärjestelmän ansiosta esimerkiksi Tony Halmeesta (pers.) ei tullut valtionvarainministeriä. Siinä on myös syy, miksi en kannata täysin suoraa pormestarinvaalia kuntiinkaan. Tässä ajassa on liikaa tilausta kansaa kiihottavalle populismille ja kuntien johtaminen on rautaisten ammattilaisten touhua, ei mitään amatöörien puuhastelua.

Seuraan aika aktiivisesti yleisönosastokirjoittelua ja Hämeenlinnan alueen keskustelupalstoja netissä. Jos kirjoitusten enemmistö edustaisi koko väestön mielipiteitä, heittäisin pyyhkeen kehään välittömästi. Tai voihan se tosiaan ollakin enemmistön taso, mutta he eivät sitten käy äänestämässä, vaan tyytyvät pelkästään älämölön pitämiseen palstoilla.

Henkilökohtainen kokemus äänestäjien älykkyysosamäärästä ja tietotasosta on kuitenkin toinen kuin tutkimusten osoittama tai nettipalsta-indeksillä mitattu. Tänäänkin olen vastannut kahteen sähköpostiin, joissa esitettiin varsin olennaisia kysymyksiä tilaaja-tuottajamallin toiminnasta ja laatujärjestelmistä teknisen viraston sisällä sekä päivähoitopalveluiden ja infran tilasta Tarvasmäessä. Lisäksi iso osa tuttavistani pystyy muodostamaan perusteltuja ja tarkkoja mielipiteitä kaupungin palvelujen tasosta, tulevaisuudennäkymistä ja rationaalisesti pohtimaan myös realiteetteja, kuten talousasioita. Eikä yksikään heistä tietääkseni kirjoita näitä ”Prööööt!!!” ja Pieraisin paskaa perseestä” -juttuja esmes Hämeen Sanomien verkkokeskusteluun. Äänestäjien enemmistö taitaakin olla hiljaisia, mutta ajattelevia ihmisiä.

Siksi sauliniinistöt, paavolipposet, iiroviinaset ja muut yrmeän asialliset poliitikot ovat olleetkin niin arvostettuja, ja myös suosittuja. Helppoheikkitouhu ei loppujen lopuksi kanna pitkälle. Nytkin olen vaalipaneeleissa kuunnellut, kuinka ehdokkaat pitävät toisilleen (äänestäjiä niissä tilaisuuksissa ei ole näkynyt käytännössä lainkaan) täysin älyvapaita vaalipuheita. Vaaditaan viiden oppilaan kouluja (ihme kun ei jokaiselle omaa yksityisopettajaa?) ja vanhustenhuoltoon resursseja tuplasti lisää, mutta samaan aikaan veroprosentin pitämistä ennallaan ja kaiken päälle oikeastaan kaikkien elinkeinoinvestointien jäädyttämistä, ettei vain palveluiden parantamiseen tarvittavia rahoja voitaisi edes mitenkään tienata. Mielenkiintoisin rahoitusinstrumentti esimerkiksi Ahveniston maauimalan korjaamiseksi oli perussuomalaisten ”Usko, toivo ja rakkaus”. Ihan oikeasti.

En ole ollut Paavo Lipposen linjoilla läheskään kaikissa asioissa, mutta yhdyn hartaasti ukon toiveeseen nykyisten imagoleikkien ja jee-jee-meiningin pikaisesta loppumisesta. Asiapolitiikan aika tulee taas, sen on suorastaan pakko. Jos maailmantalous jatkaa syöksyään, tulevalla kaudella uuden Hämeenlinnankin valtuutetuilla on edessään lähinnä vain ikäviä päätöksiä. Että jeejee.

9.10. Nyyrikki & Pötsi

Olin tikahtua naurusta, kun kuulin Radio Jannessa pyörivän paikallisen jumbomarketin uusimman mainoksen. Siinä jonkun ”Tavastehuussin Cittarin” juustohyllyllä hyörii ”tutkiva tsurnalisti Nyyrikki Kiemura”, jolle kauppias todistaa lopulta puljunsa juustotarjonnan ihan taivaita hipovan hämmästyttävän upeaksi. Pisti oikein miettimään, onko ko. kauppias hankkinut jostain halvalla vähän käytetyn huumorintajun, vai miksi hän etäisesti Nyyrikkiä muistuttavalle toiselle toimittajalle tällaisia selkeitä vaalimainoksia avokätisesti pistouvaa…

Nimittäin ne, jotka ovat näitä satuja pidempään seuranneet, ehkä tietävät, etteivät nämä kaksi täysin kuvitteellista hahmoa, Nyyrikki ja kauppias Pötsi Hiirikuoppa ole aina olleet ihan parhaimmissa välilöissä. Viimeksi kesäisellä Vanajan risteilyllä puotipuksu kuulemma vienosti tiedusteli, notta ” kuinka hyvin se Mikki Hiiri osaa uida”. Nyyrikin uimataidot kuitenkin jäivät lopulta todentamatta, ja Pötsi sai porttikiellon laivaan yhtiökumppaninsa ja hengenheimolaisensa Riidan kanssa. Hötäkässä Riidan nenuunkin kai sattui pikkaisen. Ehkä tämä jalo ele nyt kuitenkin tarkoittaa, että liennytys on alkanut. Nyyrikki kiittää ja kumartaa Cittarille ja kauppias Pötsille!

Tai jos nyt Nyyrikki tai satunnainen radionkuuntelija vielä jotain saa toivoa, niin seuraavassa reklaamissahan voisi vaikka hehkuttaa myymälän 261 makkaran aivan erityisen upeaa lajitelmaa, joiden kilohinnaksi Nyyrikki epäuskostaan huolimatta todistaa hinta-laatusuhteeltaan uskomattomat 2,61 euroa!

Jos muuten ylipäätään tällaista yllättävää tukea joku Nyyrikkiä muistuttava vaaleihin osallistuva henkilö saa, niin pitääkö se kirjata vaalirahoitusilmoitukseen? Olisihan se aika asiallista, jopa hemmetin hauskaa. Kyseessä on kuitenkin iso ja kallis kamppis!

5.10. Aplodit pyytämättä ja yllätyksenä

Onko Hämeenlinnassa vielä joku, joka ei tiedä, että meille syntyi juuri vauva? Onnitteluja on tullut runsaasti, kiitos niistä, mutta itse asiassa uusi tulokas olisi saanut tulla mieluummin vasta vaalien jälkeen. Nämä jutut ovat kuitenkin korkeammassa kädessä, jos sellaista on olemassa.

Tämän tyyppinen julkisuus – jota työnantajani Hämeen Sanomat on pitänyt yllä nyt jo kolmeen eri kertaan – ei todellakaan ollut tavoitteena. Ja toinen juttu on tietenkin se, että vaalityö jää luonnollisesti aika minimiin näissä olosuhteissa.

Vaikka vauvajulkisuus voi joistakin turmeltumattomin silmin maailmaa katsovista ihmisistä tuntua ihan viattomalta, se ei sitä ole. Nämä jutut kääntyvät aina itseään vastaan. Tiedän, että vaalivauva-ivailijat vaanivat jo nurkan takana - tai supattavat ainakin selän takana, sillä en vastaa siitä, mitä tapahtuu, jos joku tulee päin naamaa moista paskaa suoltamaan.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä asiasta numeroa. Syntymästä ilmoitin normaalisti tekstareilla ystäville, sukulaisille ja tutuille, mihin joukkoon tietysti kuuluu myös muita valtuutettuja. Hämeen Sanomien ”Antti” soitti synnytyssairaalaan kysyäkseen vauvakuulumisia ja voin vakuuttaa, että esitin hänelle nöyrän toiveen siitä, että asiasta ei mainittaisi lehden Hämeenlinnan Kirjeessä. No, näin kuitenkin tapahtui, sillä toimittaja vakuutti, että niin toimittaisiin muidenkin poliitikkojen kohdalla.

Samaiselta Antilta tuli sitten kuittia tämän päivän lehdessä siitä, että kanssavaltuutettu Satu Heikintuvalle ei tullut vastaavia aplodeja hänen saadessaan taannoin vauvan. Onko miesten lisääntyminen siis naisia ansiokkaampaa? No, eihän se minun vikani ole, että valtuusto minulle (meille) alkoi aplodeeraamaan, mutta helvetin vaivaannuttavaa tällainen on. Väitän nimittäin, että ei olisi taputettu, ellei Hämeen Sanomat olisi asiasta vastoin tahtoani juttua tehnyt. Ja toisaalta, jos Heikintuvan vauvaa olisi hehkutettu tarpeeksi aikanaan, vastaava reaktio olisi luultavasti kirvonnut silloinkin.

Vauvan saaminen on tietysti ihana juttu kaikessaan, mutta ei se kai kunnallispolitiikkaan mitenkään kuulu. Karsastan erittäin pahasti tätä satutaiveaho- ja tanjakarpela-meininkiä, jossa kaikki yksityisasiat suolletaan välittömästi julkisuusmyllyn polttoaineeksi. Vaaleissa se tosin näkyy toimivan erinomaisesti, mutta eihän kukaan voi ottaa näitä mediapellejä enää oikeasti ja ammatillisesti tosissaan. Sitä paitsi harvan ihmisen psyyke loppujen lopuksi kestää päivittäistä lööpeissä oloa, siitä on ihan riittävästi ikäviä todisteita.

Siksi ette luekaan jälkikasvustani enää tämän jälkeen täältä tai mistään muualtakaan. On nimittäin aina kyrsinyt myös toimittajat, jotka lapsen saatuaan eivät osaa enää mistään muusta kirjoittaakaan kuin kestovaippailusta, eri imetysmetodeista ja kauheista yhteiskunnallisista epäkohdista, jotka lapsiperheisiin kohdistuvat.

Sinälläänhän se on toki ihan ymmärrettävää, koska ihmisen maailmankuva aina rajoittuu siihen, mikä milloinkin itselle on tärkeintä. Yritän kuitenkin parhaani mukaan välttää ko. aiheita palattuani isyyslomalta töihin.

Sen verran voinee kyllä sanoa, että ihan mehevän pakinan aiheesta saisi: siitä, kuinka ihmiset voivottelevat ja lässyttävät tuoreille vanhemmille ”kuinka kaikki nyt muuttuu” ja kuinka ”näkee asiat ihan eri lailla”. No aivan varmasti muuttuu, se on totta. Tässä näkee oman olohuoneensa jo ihan eri tavalla, kun kaikki toiminta keskittyy oman ja etenkin vauvan navan ja persuksen ympärille. Olen myös huomannut, kuinka ensimmäistä kertaa elämään on astunut pelko, oikeastaan ihan kaikesta. Kuinka pärjäämme? Mitä maailmalle tapahtuu? Mikä tuokin tyyppi oikein on, joka tuossa kadulla luuhaa? Joku namusetä vai?

Miksei kukaan koskaan puhu siitä, kuinka lapsen saaminen lisää hysteeristä epäluuloa ja pelkoa kaikkea vierasta ja erilaista kohtaan? Jopa vainoharhaisuuteen asti. Sehän kuitenkin lienee täysin normaali psykologinen reaktio, jonka on tarkoitus suojella vauvaa. Ei pienten lasten vanhemmilta kuitenkaan välttämättä mitään kovin objektiivisia ja loppuun asti punnittuja näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista irtoa… Eli laittakaa tämäkin tekstipurkaus siihen kontekstiin.

30.9. Kulttuuri jyrää jääkiekon!

Kaupunki maksaa HPK:n pelaajien palkan, ei peri vuokraa jäähallien käytöstä ja tallettaa lisäksi kaikki vanhusten vaippoihin tarkoitetut rahat Kerhon salaisille sveitsiläisille pankkitileille. Eivätkä muut urheiluseurat saa koskaan mitään.

Jotenkin näinhän se retoriikka kansan syvien rivien keskuudessa yleensä tässä kaupungissa kulkee.

En tiedä, miten asiat ovat joskus esihistoriassa ja ennen minun valtuustoaikojani menneet, mutta jos mietin asiaa viime vuosien perusteella, on pakko ihmetellä, mistä jääkiekon ”huono” maine johtuu.

Eilen valtuusto päätti yksimielisesti taata uuden teatteritalon rakentamiseen tarvittavan reilun kuuden miljoonan euron lainan. Poliitikkojen puheissa suitsutettiin teatteria maasta taivaaseen, yhtään kriittistä kommenttia minkään asian suhteen ei kuultu. Veikkaanpa, että vastaavaa kitinää kuin suurin piirtein samanhintaisesta jäähallirempasta ei kuulla nettipalstoillakaan. Tai torikahvilassa, tai Reskalla, tai missä sitten hevosmiesten tietotoimisto ikinä päivystääkään.

Teatteriporukan on pakko osata tehdä imagotyötänsä pikkaisen paremmin kuin ”jääkiekkomafian”, muuten ilmiötä on aika vaikea selittää. Kaupunginteatterilla on kuitenkin takanaan vakavia talousvaikeuksia, niistä johtunut kaupungin pelastusoperaatio, eikä se taiteellinen tasokaan ihan aina niin tykki ole ollut… Mutta kuuleeko teatteria kohtaan ikinä vastaavaa kritiikkiä, vaikka katsomot eivät täyttyisikään?

Onko jääkiekkomafian aika ohi? Hallitseeko kaupunkia nykyään sittenkin teatterimafia? Tähänkin johtopäätökseen voisi tulla, jos vertailee kaupunginhallituksen ja teatteriosakeyhtiön hallituksen jäsenyyksiä…

Silti epäluulo jääkiekkoa kohtaan on niin syvää, että eilisessä valtuuston kokouksessakin pykälän sanamuoto oli pakko muuttaa identtiseksi jäähallilainatakaustekstin kanssa, vaikka alkuperäinen teksti tarkoitti tismalleen samaa – siis sitä, että kaupunki vastaa jatkossa lainojen koroista ja lyhennyksistä suoralla tuella.
Tässä vaiheessa lienee hyvä paikka painottaa, että minä en todellakaan vastusta uuden teatteritalon rakentamista, tai ylipäätään halua tehdä tällaisia vastakkainasetteluita. Kulttuurin ja liikunnan täytyy kulkea käsi kädessä, ja molemmat ovat periaatteessa ihan yhtä arvokkaita.

En vain suostu hyväksymään enää paukapääväitteitä kulttuurin sorsimisesta ja kaikkien verorahojen kanavoimisesta kiekkoon. En Verkatehtaan reilun 30 miljoonan investoinnin ja tämän teatterirempan jälkeen. En muutenkaan, koska tiedän, kuinka paljon rahaa käytetään tässä kaupungissa liikunnan ja urheilun tukeen ja toisaalta museoiden, teatterin, Verkatehtaan, musiikkiopiston ja vaikkapa esimerkiksi omalle perheelleni läheisen lastenkulttuurin ylläpitoon ja kehittämiseen.

Jos puhtaasti rahalla mitataan, Hämeenlinna on kulttuurikaupunki huomattavasti enemmän kuin urheilukaupunki. Eikä siinä varmaan mitään vikaa ole, fakta kun on, että Suomessa urheilulla on mahdollisuudet kukoistaa kulttuuria paremmin maksavien harrastajiensa ja seuraajiensa rahoituksella.

27.9. Alkuja ja loppuja

Viime päivät on pää ollut täynnä aivan kaikkea muuta kuin kunnallispolitiikkaa. Muutenkin aikamoista vuoristorataa on mieliala mennyt. Ensin syntyi esikoinen, sitten maahan palautti Kauhajoki ja samana iltana tullut tieto, että setäni on kuollut. Unto Kiemunki oli kaiken muun ohella kokenut kunnallispoliitikko, joka näki niissäkin kuvioissa kovempia kapinoita kuin me täällä etelässä osataan edes kuvitella. Jos pitäisi valita, minkä kunnan hallituksen puheenjohtaja pitäisi olla, Pelkosenniemi taitaisi olla omalla listallani tasan viimeisenä… Aivan käsittämätöntä porukkaa päättäjinä siellä, täkäläisen seudun jäärät ovat totaalisia amatöörejä heihin verrattuna, mitä sedän puheista ja lehtien sivuilta pystyy päättelemään.

Unto oli muutenkin hieno mies, veljessarjan viimeinen – ja raittein. Ihan käsittämättömiä persoonia nuo Lapin miehet ovat, mutta kai siellä vain kasvaa tuollaiseksi. Tunnistan toki jotain noista piirteistä itsessänikin, mutta (ehkä myös onneksi) vain häilyvänä varjona. Yritämme päästä lähtemään koko perheen voimilla hautajaisiin Lappiin, mutta melkoinen säätö siitä saattaa kehkeytyä vastasyntyneen kanssa. Mukava olisi kuitenkin setämies saattaa viimeiselle matkalle.

Sitten se Kauhajoki. Mitä hittoa siitäkin voi ylipäätään sanoa? Tai enää sanoa, kun varmasti kaikki mahdollinen on jo sanottu tuhanteen kertaan. Niissä kommentaareissa on eniten jäänyt hämäämään aseihmisten väitteet siitä, kuinka käsiaseiden kieltäminen ei estäisi mitään. Aseen kun kuulemma aina saa muutenkin kuin laillisesti. Kuinka muka helvetissä?!?

Suomi ei nyt kuitenkaan ole vielä sellainen paikka, että sitä voisi kävellä lähimpään ghettoon ja kysyä kadunkulmassa notkuvalta neekeriltä pimeätä tykkiä. Joo, ammattirikolliset saavat varmasti haltuunsa laittomia aseita, mutta nämä pekkaericit ja mattijuhanit eivät ole mitään bandidoksia, vaan pahasti häiriintyneitä, koulukiusattuja nörttejä. Ammattirikolliset tekevät rikoksia hyötyäkseen niistä, harvemmin lahdatakseen mielipuolisesti satunnaisia ohikulkijoita. Intohimo- ja viharikolliset ovat luku erikseen. Tässä mielessä ammattirikolliset, nämä linnojen ”kovat kundit” ovat ennalta-arvattavampia ja ehkä jopa vähemmän vaarallisia ympäristölleen.

Mainitsemaani ”aina niitä jostain saa” -tematiikkaa kuulee usein myös liittyen huumausainekeskusteluun. Lapsillemme muka tyrkytetään huumeita päiväkotien pihoilla, jotta heitä saataisiin koukkuun. Paskanmarjat, jos huumeita tosiaan haluaa, niitä pitää aika tosissaan haluta ja etsimällä etsiä. Vai montako kertaa Sinulle on tultu avoimesti kaupittelemaan Amsterdamin ulkopuolisessa maailmassa huumeita? Minulle ei ainakaan Suomessa vielä koskaan, vaikka olen aika hämärissä luolissa joskus hengaillut.

Peltosen Make kirjoitti Hämeen Sanomien alanurkassaan hyvin yhteiskunnasta, ihmisistä ja ymmärrettävistäkin reaktioista Kauhajoen tyyppisiin tragedioihin. Tosin siitä olen vähän eri mieltä, että rakkauden lisäksi myös lisärahalla mielenterveyspalveluihin voitaisiin saada jotain hyvää aikaiseksi. Tarvitaan siis sekä rahaa että rakkautta, koska rakkautta ei voi kellekään taata tai pakottaa.

Näillä Suomi-brändin pohtijoilla, jormaolliloilla, on muuten varmaan aika hauska homma edessään. Suomi on nyt maailmalla joukkomurhaajien maa. Massatuho on muoti-ilmiö. Kellleköhän sitä voisi myydä?
Sääliksi käy muuten sitä kokenutta poliisimiestä, joka esti uusimpien lehtihuhujen mukaan aseen ottamisen pois Saarelta. Pystyn kuvittelemaan tyypin, keski-ikäinen, elämää nähnyt ja kaiken kokenut mies, jolla on aina homma hanskassa. Ajatteli varmaan, että kun ”Minä vähän puhuttelen poikaa, niin siinä leikkiminen ampumaradoilla ja netissä loppuu”. Liiallinen itsevarmuus maksoikin 10 ihmisen hengen. Kuinka siinä poliisimiehenä enää jatkat elämääsi? Tuollaista virhearviota on aika vaikea antaa itselleen anteeksi ilman itsemurhaa – vaihtoehdoksi saattaakin jäädä psykologinen defenssi, oman virheensä kieltäminen viimeiseen asti.

Mitäköhän sitä osaa omalle tyttärelleen elämästä ja maailmasta opettaa? Maailma on pimeä paikka, mutta ei sitä kuitenkaan saisi vihata. Se näissä tapahtumissa ja uuden elämän syttymistä katsellessa on ollut hienoa, kuinka pieneen asemaan ne ovat tavallaan politiikan meikäläisen elämässä pistäneet. En tunne paljon paineita tekemättömästä kampanjasta tai omasta pärjäämisestä vaaleissa, kun on vähän tärkeämpääkin ajateltavaa.

Kunnallispolitiikkakin on toki tärkeätä, mutta se on kuitenkin vain kunnallispolitiikkaa.

4.8. Koneiden käynnistelyä

Jahas, pitäis varmaan aktivoitua täällä nettiosastollakin - vaalit nimittäin lähenevät, ja poliitikot ryömivät koloistaan... Minä myös.

Vaikka on tässä kaikenlaista kunnallispolitiikassakin touhuttu ennen kesätaukoa, ja jotain mielestäni saatu aikaankin. Julkisuuteen on tosin omien kirjoitusten lisäksi päätynyt lähinnä pyöriminen demareiden puoluekokouksessa ja eräs insidentti jazz-risteilyllä erään tietyn öykkäröivän lihavuoren kanssa, mikä kuvattiin ihan mukavasti Iltalehdenkin sivuilla. Ei siitä sen enempää, mutta mitään en kyllä kadukaan ko. tapaukseen liittyen - päinvastoin. Ei tämä varmaan taas tästä, mutta kokeillaan... Hiljalleen näille sivuille ilmestyy taas erinäistä kampanjahuttua ja ohjelmaa. Stay tuned.

9.4. Eki-setä kutsui kylään

Paluu arkeen on osoittautunut jokseenkin positiiviseksi kokemukseksi. Olen urheillut, pessyt pyykkiä, siivonnut ekaa kertaa noin kuuteen kuukauteen (jep, pari villakoiraa oli ehtinyt syntyä), vaihtanut autoon renkaita, lukenut lehtiä ja relannut. Sellaista mitä nyt aikaisemmin tuli tehtyä ihan siinä sivussa, eikä osannut arvostaa sitä. Tuo touhu nyt kuitenkin on aika paljon mukavampaa kuin järjetön tohottaminen paikasta toiseen — siis vaalikampanjointi. Tai on mukavampaa ainakin parin viikon ajan. Tavallisuuteenkin turtuu kokemukseni mukaan melko nopeasti.

Pikkaisen on glamuuriakin kuitenkin elämässä jäljellä. Vielä pari päivää ulkoministerinä jatkava Erkki Tuomioja kutsui kylään ministeriöön ensi torstaiksi. Kutsuttujen joukossa on nuorisovaaleissa valituksi tulleita demareita. Ja iltamissa on kaiketi tarkoitus pohtia vähän puolueen tulevaisuutta. Tottahan otin kutsun vastaan, Eki on kuitenkin niitä harvoja (ainoita) poliittisia esikuvia meikäläiselle Suomen demareista.

Toissa viikonloppuna sai taas pienen havainne-esityksen siitäkin, mitä julkisuus (jota me kaikki ”nuoret” siis eniten elämässä haluamme) voisi olla. Oltiin Stadissa pelaamassa rokkilätkän SM-kisoja ja jostain syystä mentiin uusimpaan Sedu-mestaan eli Luxiin. Ihan helvetin hirveä paikka, jos saa sanoa. Nollakolmonen kalja kustansi roheat 5,50 euroa ja ---tu niitä ihmisiä… Noissa luolissa ihmisyyden ainoa mitta tosiaan on, kuka kukin luulee olevansa. Ja kellä on eniten paalua. Ja niin, ehdin olla siellä alle 30 sekuntia, kun ensimmäinen pöhlö tuli arvuuttelemaan, että olenko mä se.

Niin se vaan on, että suunnilleen kaikki joilla on pitkät hiukset ja parta, ovat omalla laillaan Kristian Meurmanin näköisiä. Minä ehkä vielä vähän enemmän. Siinä vaiheessa meni kuppi nurin, kun joku nelikymppinen muija tuli tosissaan liiveihin ja vonkui pusua. Ja muisti samalla kertoa kuinka märkä oli. Jätkät tietenkin sai siitä hyvän idean pokata mimmejä kertomalla, että ovat ”Krisun” kavereita. Säälittävintä koko hommassa on se, että se olisi voinut toimia, ellen olisi lähtenyt litomaan sieltä. Fiksumpien ihmisten kapakoissa sai olla suhteellisen rauhassa, mutta niissäkin katsottiin toisen kerrankin kyllä perään. Veikkaanpa, ettei oikeaa Meurmania huvita paljon yleisillä paikoilla lähitulevaisuudessa liikkua, ilman tehokasta ihmissuojamuuria ympärillään. Kyllä tuollaisesta on hyvin vaikea jokseenkin normaalin ihmisen nauttia.

Politiikkaan: vaalien jälkeisessä valtuustossa tuli paljon onnitteluita hyvästä äänimenestyksestä — jopa Lea Savolaiselta, mikä oli yllättävää. Minullahan ei ole mitään Leaa vastaan ihmisenä, mutta luulin hänen jo sydämistyneen kommenteistani niin paljon, ettei pysty kuin sylkäisemään meikäläisen suuntaan. Ja sellaistahan ei hieno rouva edes tee. Tuntui hyvältä, on se kuitenkin aika kova mamma näissä kuvioissa. Valtuustossa jauhettiin vaihteen vuoksi Verkatehtaasta, mutta vaalikampanjan satoa oli oikeastaan jättämäni aloite Open Officen ja Linux-ratkaisujen ottamisesta koekäyttöön kaupungin organisaatiossa. Aiheesta tuli puhe erään tukijan kanssa, ja viimeistelin aloitteen vihreiden valtuutetun Jari Ranteen kanssa. Vihreiden kansanedustaja Jyrki J. Kasvi kun on kuulemma jättänyt vastaavan aloitteen Espoossa.

Eiköhän moinen aloite nyt mene samassa paketissa muiden suurkuntaselvittelyjen kanssa, varsinkin kun avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla olisi mahdollisuus saada aikaan merkittävät säästöt Microsoftille menevissä lisenssimaksuissa. Loppukevät kunnallispolitiikassa meneekin aika tarkkaan suurkuntaselvityksissä ja veikkaan vielä, että aika loppuu pahasti keskenkin.

24.3. Jälkilöylyjä

Niinhän siinä kävi, ettei se riittänyt. Vaikka en kehtaa 3590 äänen ansiosta omaa tulostani kovin paljon hävetäkään. Kaikki kuitenkin tietää, miten demareille kävi — miksi kävi, siitä on vielä eri tulkintoja.

Itse olin puimassa tappion syitä perjantaina Tuomas Enbusken keskusteluohjelmassa radion Ylen Ykkösellä. Mukana keskustelemassa olivat myös sukupolvikapinan generalissimus Osku Pajamäki ja niin ikään Helsingistä yrittänyt nuori Anna Mäenpää, STTK-pomo Mikko Mäenpään tytär muuten. Fiksuntuntuinen mimmi.

Osku dominoi keskustelua mediapersoonan kokemuksellaan, mutta kai minäkin jotain sain väliin solkattua. Ohjelman voi kuunnella netistä osoitteessa ww.yleradio1.fi/yhteiskunta/tuomasenbuske/. Mielenkiinnolla odottelen, mitä Antti Kalliomäen ”totuuskomissio” löytää vaalitappion syyksi. Uskon, että eduskuntaan päässeellä puolue-eliitillä on iso houkutus pistää historiallisen suuri tappio ainoastaan poliittisten suhdanteiden piikkiin, samalla kun vähän moititaan huonon kamppiksen luonutta mainostoimisto Dynamoa. Muutamia sähköposteja olen vaihdellut Kalliomäen avustajan Esa Suomisen kanssa, joka on myös ko. työryhmän jäsen. Puhetta oli, että Esa tulisi käymään Hämeenlinnaan ja vaihtaisimme tuopin äärellä pari sanaa aiheesta.

Olen nimittäin aikas vakuuttunut siitä, että demarien kenttäkoneisto vetelee viimeisiään. Vielä pari vaalikautta voidaan edes kohtuullisesti pärjätä peruskannattajajoukolla, mutta kylmä tosiasia on, että näitä ihmisiä poistuu manan majoille erittäin huolestuttavaa tahtia. Puolueen on pakko hinata itsensä työväentalojen hämäristä ja parin ihmisten puuhaporukoista tälle vuosituhannelle. Politiikasta pitää tehdä tärkeää jäsenistöllekin, nyt lähinnä vain kahvitellaan ja ihmetellään maailman menoa järkyttävän pitkissä kokouksissa, joissa harva jaksaa toista kertaa käydä.

Henk. koht. olen sitä mieltä, että remontti tulisi aloittaa yläpäästä. Vaikka Eero Heinäluoma yksin syypää tappioon ei olekaan, ensi vuoden Hämeenlinnan puoluekokouksessa tarvitsisimme mielestäni puheenjohtajaksi naisen, ja mielellään sellaisen, jolla ei ole vahvaa ay-taustaa. Ja vaikka vähän jäävi olenkin tätä sanomaan, puolueen pitäisi nostaa esiin myös nuoria miehiä. Nuoret naisethan ovat jo mukavasti esillä, mutta siinäkin saattaa olla perää, että heitä on nostettu sen takia, että heistä ei ole uhkaa todellista valtaa pitävälle patriarkaatille. Ensimmäiset näpäytykset Heinäluoma saikin jo eduskuntaryhmältä, joka valitsi Johannes Koskisen puhemiesehdokkaaksi ja Tarja Filatovin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Kumpikaan ei käsittääkseni ole missään Eeron erityisessä suosiossa tai suojeluksessa.

Tänään kahviteltiin HTY:llä kiitokseksi vaaliporukalle. Johannes puheessaan huomautti, että meillä Hämeenlinnassakin ja Hämeessä olisi käynyt huonommin ilman uusia äänestäjiä, joita lähinnä minä onnistuin houkuttelemaan. Mukava tunnustus — ja oikeassahan se Jussi on. Koskiselta oli muuten muitakin hyviä kommentteja päivän Hesarissa, jossa niin ikään puitiin demareiden ongelmia.

Omalta osaltani kiire ei ole paljon helpottanut vaalien jälkeen, mutta toivottavasti se tästä kohta asettuu. Näitä sivuja modifion hiljalleen vaalien jälkeiseen elämään, kunhan työ- ja kunnallispoliittisilta kiireiltä kerkiää. Paluu työelämään sujui aika kivuttomasti, ja perjantaina tuli hyviä uutisia taas Kaupunkilehtien liiton vuotuisista kilpailuista. Kaupunkiuutiset palkittiin toiseksi parhaana lehtenä, ja minä sain tällä kertaa hopeaa reportaasisarjassa ja pronssia pakinasarjassa. Kannustaahan se aina jatkamaan juttujenkin kirjoittelua, vaikka saisi tietysti näkyä myös tilinauhassa. Kyllä kirjoituksistani pidetään, sen kai osoittaa jo vaalituloskin. Vaikka vastakkaisia mielipiteitäkin paljon tietysti on — Suomi24:n ja Hämeen Sanomien keskustelupalstat eivät ota vieläkään rauhoittuakseen meikäläisen persoonan ruotimisesta. Olen ajatellut ottaa jatkossa linjaksi, että kommentoin vain edes etäisesti asiallisia väitteitä tai kommentteja. Ihan jokaiseen ”Kiemunki on homo/narkkari/neiti/valehtelija/punikki/populisti” –juttuun ei liene järkevää haastella vastaan…

Ja niin, tärkein viimeiseksi: Eli järjettömän iso kiitos kaikille äänestäneille ja tukeneille. Ei tämä tähän jää.

18.3. Huh! Se ol’ siinä

Rumba jatkui eilen sillä, että aamulla puoli yhdeksältä startattiin Hauholle, siitä Nummelle, Turenkiin, Jukolaan, Katumalle, baariin ja pilkun jälkeen kotio. Nyt kun olisi saanut nukkua, mies herää tikkana yhdeksältä.

Jaa että jännittääkö? — No totta kai, vähän. Mutta ei mitenkään kovin ylimaallisesti. Jotain olisi voinut tehdä toisin, jotain olisi voinut jättää tekemättä kokonaan ja jotain osaa ehkä tehdä vastaisuudessa järkevämmin. Mutta kokonaisuudessaan pulkka liukui aika pitkälle niin kuin oli suunniteltu.

Loppumetreillä palaute oli paikoin jopa häkellyttävää. Illalla, kun vein ruusuja Ojoisten Pikku-Eeroon, siellä yhdessä pöydässä olleet ennestään täysin tuntemattomat ihmiset alkoivat spontaanisti taputtamaan ja huutamaan ”Iisakkia”. Ei jumalauta, aika vaikea tuollaiseen on suhtautua. Toisaalta aika rock-stara fiilis käväisi puserossa…

Uskonkin, että Kaupunkiuutisten levikkialueelta tulee erittäin hyvin ääniä. Mutta riittääkö se, siinä on kysymys. Lahti, Forssa, Riksu ja muut alueet ovat yksittäisiä kontakteja lukuun ottamatta aika arvoituksia minulle. Onko porukka käynyt nettisivuilla? Ovatko mainokset erottuneet ja kiinnittäneet huomiota? Enpä tiedä, mutta omasta ja kai vähän muidenkin mielestä Villasen Marin taiteilemat ilmoitukset Tuomas Alarron ottamista kuvista ovat olleet tyylikkäitä, ehkä jopa tyylikkäimpiä. Mutta jokaisella on makunsa.

Toisten kampanjailmeestä mun silmääni miellyttivät eniten Raappanan Paavon pipomainos ja — kyllä — Kylli Kylliäisen katse kaltereiden takaa. Niissä tuli persoona esiin, muiden poliitikoiden mainoksia olisikin sitten mahtunut tiu tusinaan: tosi tavallisia ja melkoisen mitäänsanomattomia esityksiä. Mutta turvallisuus on monelle äänestäjälle tärkeää, joten senkin tavallaan ymmärtää, etteivät jotkut siviilissä niin hauskat ihmiset uskalla näissä peleissä pahemmin säväyttää.

Peleistä puheen ollen, Giants of Rockilla on illalla kello 20.45 harrissarjan hegemoniamatsi Renko Bullseja vastaan. Eli joutuu tässä asettelemaan vastakkain kaukosäätimen puristamisen lätkämailan puristamisen kanssa. Eli mut löytää siis hallilta — sen verran pitää pystyä ihmisen laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Renko on voitettava.

Vänttisen Sari on järkännyt Birgeriin valvojaiset, jonne pitää mennä väännön jälkeen joko juhlimaan tai sitten itkemään katkerasti. Myös demareilla on yhteiset valvojaiset työväentalolla, jossa lienee korrektia poiketa näyttämään naamaansa loppuillasta. Että yritänkö uudelleen, jos ei viuhka käy vielä? Yritän, jos tulos on rohkaiseva. Esimerkiksi yli 3000 ääntä. Jos saa 1200 ääntä, on aika tunnustaa tosiasiat ja keskittyä kunnallispolitiikkaan.

Mutta eipä se elämä siihen loppuisi. Ulkona paistaa aurinko (joka on äänestysaktiivisuudenkin kannalta loistojuttu) ja mulla on kesäloman viimeinen päivä aikaa nauttia vaikka siitä, lehtien lukemisesta ja musan kuuntelemisesta. Kampanjoida en tänään enää halua, kyllä kaikki mitä on tehtävissä, pitää olla tehtynä tähän mennessä. Vaikuttaisi jotenkin ihan liian nololta mennä tuonne ulos heiluttamaan jotain plakaattia äänestyspaikkaa vastapäätä.

15.3. Vaalikuumetta ja imago-ongelmia

Eilisestä Iisakkipopista selvittiin lopulta liput hulmuten, vaikka alkuun näytti, ettei porukkaa kerry aivan odotetusti. Puoli ysiltä paikka oli kuitenkin mukavasti pullollaan ja Noora & Otto sekä A.P. Sarjanto vetivät hienot setit. Kuvat päivitetään sivuille, kunhan keritään.

Itse ei pystynyt tuoppia kallistamaan lainkaan, sillä aamusta alkoi nostattaa ihan todellista vaalikuumetta — mittarin neula heilahti lähelle 38 astetta. Nyt ei taida kuitenkaan olla varaa huilailla, joten buranaa kehiin. Viikko-Hämeelle kirjoitin tämän päivän lehteen pyynnöstä jutun, joka käsittelee SDP:n imago-ongelmia — omani tuntuisi olevan edes jotenkin kunnossa, kun olin näköjään yksi nuorisovaalien ääniharavista. Kirjoitusta jouduttiin pikkaisen lyhentämään, joten lätkäisen sen tänne koko mitassaan.

SDP:n imago-ongelma — ja miten sitä voisi korjata

Sunnuntaina SDP todennäköisesti kamppailee tiukasti ja tasaisesti keskustan kanssa maan suurimman puolueen asemasta, mutta mikä lienee tilanne 15 vuoden päästä? Demareiden uskollinen kannattajakunta ikääntyy hälyttävästi, ja nuorison keskuudessa SDP:n suosio tuntuisi laahaavan selkeästi niin keskustan kuin kokoomuksenkin takana. Eikä siinä vielä kaikki: myös vihreät kiilaavat ohi ja vasemmistoliitto tappelee tasaisesti meidän kanssamme.

Nämä havainnot tosin perustuvat puhtaasti intuitioon ja esimerkiksi supersuositun Irc-gallerian varjovaaliseurantaan. Silti omituiselta ja pahalta tuntuu, että omassa vaalikampanjassani selvästi suurin kynnys potentiaalisten äänestäjien houkuttelemiseksi on osoittautunut puoluekantani. Ihmiset — myös muut kuin nuoret — allekirjoittavat ja kannattavat ajatuksiani, mutta jotenkin niitä ei koeta sdp:läisiksi.

Siis mitä hemmettiä?!? Mahdollisuuksien tasa-arvo, vahvat peruspalvelut, realistinen ympäristöpolitiikka, ennaltaehkäisy, terveysliikunnan edistäminen… Eivät muka ole sosialidemokraattisen arvomaailman mukaisia asioita?

Ei. Enemmän SDP:stä assosioituu näille ihmisille kulissien takana SAK:n kanssa juonittelu ja junttaus, säälimätön ryhmäkuri, älytön holhoaminen liimailemalla varoitustarroja pulloihin ja puteleihin sekä sen tyyppisten lakien jatkuva säätäminen, joita on mahdotonta edes valvoa, ja jotka tekevät tavallisista kansalaisista rikollisia. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä toimii vaikkapa Matti Ahteen johtaman rahapelifoorumin ehdotus nettipokerin kieltämisestä.

Fakta on myös se, että puheenjohtaja Eero Heinäluoman julkinen kuva on selkeästi negatiivinen. Ne, jotka ovat tavanneet miehen, tietävät, että hän on itse asiassa melko karismaattinen ja erittäin taitava puhuja — eikä varmasti häviä myöskään asiakysymyksissä. Mutta kun leima on kerran lyöty päälle, siitä on vaikea rimpuilla irti.

Nämä vaalit onkin voitettava yksittäisten ehdokkaiden tekemällä vaalityöllä. Tulevaisuudessa SDP:n on pakko panostaa yhä vahvemmin siihen, että puolue pääsee eroon ”vanhuspuolueen” ja ”holhoajapuolueen” polttomerkeistä. Miten tämä tapahtuu?

Ensinnäkin, meillä on ylivoimaisesti paras tuote perusteiltaan, se on todistettu moneen kertaan menneen vuosisadan aikana. Keskitytään ydintoimintaan, jossa olemme parhaimmillamme: tähtäimeen maailman paras koulutus, maailman paras julkinen terveydenhuolto, maailman paras päivähoito, maailman paras vanhustenhuolto ja maailman puhtain energiantuotanto. SDP:n vahvin valtti on vastuunkanto kaikista, aina. Uusia lakeja ja uusia palveluja ei ole pakko puuhastella vain sen takia, että näyttäisi siltä, että tehdään paljon asioita.

Kohta kaksi: laitetaan suukapula tai ainakin lievä sordiino päälle kaikille puolueen lausuntoautomaateille aloittaen vaikka Pia Viitasesta. Aina ei ole pakko torpata pystyyn välittömästi kaikkea, jota muut puolueet tai henkilöt esittävät, ei edes vaalien alla. Nykyajan ihmiset näkevät jo läpi puhtaan propagandistisesta otteesta, joka toitottaa yksisilmäisesti vain oman puolueen ajatusten erinomaisuutta. Hyvä ajatus voi tulla melkein mistä vaan, meillä ei ole yksinoikeutta niihin.

Kolmanneksi meidän tulisi palauttaa politiikka paikallisyhdistyksiin. Työväentaloilla pitäisi miettiä jotain muutakin kuin tulevaa kattoremonttia. Nuoria kiinnostaa toimia arvojensa puolesta, esimerkiksi erilaisten tempausten kautta. Tätä aikaa leimaa usein lyhytjänteisyys, mikä on tietysti valitettavaakin, mutta siihen on vain sopeuduttava.

Mutta eipä ne nuoret työväentalolle tule, vaikka johtokunta päättäisikin mielenosoituksen järjestää. Yksi kerrallaan sielut on kerättävä, nuori seuraa toista nuorta.

Mutta enpä minä ole varmaan ainoa, joka näitä asioita on pohtinut — osa on jopa itsestäänselvyyksiä. Paljon ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Iisakki Kiemunki
kansanedustajaehdokas (sd.)

13.3. Iisakkipop pelmahtaa päällenne

Viimeiseen vaaliviikkoon mahtuu meikäläisen osalta suhaamista muiden demareiden siivellä ympäri Hämettä, mutta myös parit omat pippalot. Tai poppalot — tai eihän esimerkiksi keskiviikkona O’Maggiesin Iisakkipopissa kuultavat esitykset edes mitään pop-musiikkia ole, vaan silkkaa taidetta.

Oppi-isäni, ystäväni ja ex-työtoverini A.P. Sarjanto antaa nimittäin tuolloin maistiaisia ensi maanantaina julkaistavalta levyltään Vanhan kuninkaan laulaja. A.P.:n mukaan kyseessä on suoranainen tribuuttialbumi kaikille "vanhan liiton hyville asioille", jotka ovat vaipumassa unholaan. Yksi niistä on esimerkiksi pyyteetön kaverin jelppaaminen — voipi olla, että juuri siksi Alppu on auttamassa minuakin todella vahvasti tässä kampanjahommassa. Uusien biisien lisäksi A.P. on luvannut esittää totta kai myös klassikoita: henk. koht. toivon kuulevani ainakin Kovan maan, Luuserin laulun sekä Luokses jään –biisin.

Noissa kappaleissa ja muussakin Alpun tuotannossa kolahtaa niiden ”maailma” — tekstit tosiaankin tavoittavat rujosti ja yhtä aikaa mielettömän herkästi jotain olennaista tästä elämästä. Lauluntekijää itseään pidän esikuvanani hieman samoista syistä, A.P. kun on täydellinen vain inhimillisyydessään. Sen enempää ei kenenkään pitäisi esittää olevansa.

Mutta tärkeä on myös illan ensimmäinen esiintyjä. Noora laulaa samettisella enkelinäänellään lahjakkaan nuoren säveltäjän ja kosketinsoittajan Oton eteerisiä biisejä. Lisäksi kuullaan loistavia lainoja Norah Jonesista aina King Crimsoniin ja Black Sabbathiin asti. Tunnelmointi keskiviikkona Hämeenlinnassa alkaa noin kello 20 alkaen, ja O’Maggiesiin on vapaa pääsy niille, jotka mahtuvat ensimmäisinä sisään…

Jos tila loppuu kesken (kuten saattaa ihan oikeasti käydä), niin samat aktit ovat nähtävissä myös perjantain Kiemunkigaalassa Aulangolla. Ja lisäksi on tarjolla vielä Eko Tuovisen magiikkaa, hyvää ruokaa, viiniä ja olutta sekä Iisakin että kaupunginjohtaja Tapani Hellsténin lyhyet puheenvuorot — kaikki tämä vain 30 euron arvoisella lipulla (hinta koskee yksityishenkilöitä). Jos kiinnostaa osallistua, lippuja kannattaa tiedustella numerosta 044 0344 570.

Pari (sataa) napsua räväkämmän Iisakkirockin kuvasatoa on muuten lisätty sivujen kuva-albumiin. Tsekitaut. Kameran kanssa heilui Pekka Heinonen.

Muuten vaalityö on jatkunut ihan virkeissä merkeissä. Suomi24:n Hämeenlinna-chatissa meikäläistä vastaan lanseerattiin pienimuotoinen dissauskampanja mitä ilmeisimmin yhden tai kahden henkilön toimesta, mutta sekin tuntui kääntyvän voitoksi. Viesteissä vihjattiin muun muassa meikäläisen luvanneen suosia joitain ”forssalaisia hämärämiehiä, pahamaineisia persekaupan johtajia”. Ei helkutti, olivat ilmeisesti vielä ihan tosissaan lokasankojensa kanssa liikkeellä! Sen palstan aivopieruista on kyllä usein saanut repiä huumoria… Ja eihän sielläkään ihan turhista tyypeistä noin paljon jaksettaisi meuhkata.

Positiivista mediahuomiota tuli myös sunnuntain Hämeen Sanomien Antti-nimimerkiltä — ja se on harvinaista, sillä saman konsernin kollegoilla on takuulla pientä kynnystä julkaista nimeäni vaalikiiman keskellä myönteisessä mielessä. Suosimissyytöksiä sataa nimittäin aivan satavarmasti. Kiitos siis rohkeudesta sinne, ja myös tämän palstan seuraamisesta.

9.3. Hellsténit: KIEMUNKI ON COOL!!!

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellstén jutteli Kiemunkiuutisille yhdessä poikansa Severin, 17, kanssa. Severi on löytänyt ehdokasjoukosta oman suosikkinsa, eikä Tapsallakaan ole valittamista vaihtoehdosta. Hellsténit kertovat pitävänsä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa arvossaan – etenkin palattuaan juuri Thaimaan matkalta. Molemmat miehet kehottavat kaikkia vaikuttamaan omalta osaltaan, jotta hyviä poliittisia päätöksiä syntyisi vastedeskin...>>Lue lisää>>

7.3. Mikäs se kohderyhmä taas olikaan?

Ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä alkoi loistavasti, vaikka Hämeen Sanomien kollega Rauno Lahti kolumnissaan epäilikin, ettei pelkällä hevillä tai netillä päästä vielä eduskuntaan. No, ei varmaan päästäkään, mutta onneksi meikäläisellä tuntuisi olevan plakkarissa joitakin muitakin ominaisuuksia, kun kuunteli ihmisiä tänään – valehtelematta parikymmentä täysin tuntematonta ihmistä tuli ohimennen sanomaan tai soitti, että kävi antamassa äänensä numerolle 27. Eikä yksikään tainnut olla edes nuori!

Kun tädit tulivat halaamaan Jukolan ostarilla, aloin jo pohtia tosissaan, valittiinko markkinoinnissa kohderyhmä ihan nappiinsa. Nythän mainokset Hämeenlinnan ulkopuolella ovat nuorekkaissa, joka kotiin kannettavissa kaupunkilehdissä. Toisaalta hyvää palautetta tuli myös Lyseon lukion paneelissa: tytöt pyysivät syömään pöytäänsä tilaisuuden jälkeen ja kysyivät hemmetin järkeviä kysymyksiä. Enkä ollut mielestäni paneelissa edes parhaimmillani, kun jäi yöunet kovin vähiin ja oli muutenkin vähän tavallista epävarmempi olo.

Silläkin uhalla, että tästä kirjoituksesta tulee naivin noloa itsensä imelöintiä, tuntuu melkein siltä, että kollega Lahti saa lunastaa kossupullon itselleen vaalien jälkeen. Rauno nimittäin kertoi lyöneensä potin vetoa läpimenoni puolesta jo alkuvuodesta. Kirjoituksessaan tosin tuo patamusta porvarimme tyytyi tuuppaamaan aatetovereitaan Sari Rautiota ja Pentti Kaivosojaa eteenpäin. Tiedä sitten auttaako, vai tekeekö enemmän hallaa noin läpinäkyvä hehkutus. Sarilla varmaan senssejä läpimenoon voi ollakin, mutta Penan pankkiiriolemuksen en oikein jaksa uskoa äänestäjiä kiehtovan.

Kaupunkiuutisten gallupkin potentiaalisimmista uusista kansanedustajista oli hyvä meikäläisen kannalta, vaikka sinänsä siitä tutkimuksesta ei paljon kukaan kostukaan – kuten päätoimittajakin totesi. Jotain viihdettä kuitenkin.

Vieraskirjaan jätetyssä viestissä manattiin näkymättömyyttäni Lahden suunnalla, ja tottahan se on. Päijäthämäläinen lehdistö ei vahingossakaan nosta esiin kantahämäläisiä ehdokkaita, kun pelkäävät äänivuodon tänne jatkuvan. Esillepääsy vaatisikin tolkuttomasti fyffeä ja aikaakin, eikä minulla ole kumpaakaan. Uskon ja tiedän, että potentiaalia sielläkin olisi, mutta pakko luottaa vain niihin muutamiin mainoksiin ja puskaradioon.

Ps. Kannattaa koittaa muuten ratkoa vannoutuneen sanaristikko- ja Rammstein-mies Kimmo Sillankorvan alias Kullervo Kalskeen ”rakkaudella” tekemää Iisakki-ristikkoa – linkki tästä.

5.3. Elämä voittaa?

Kampanjan kaksi viimeistä viikkoa alkaa, mutta alkaa kyllä olla polttoainekin vähän vähissä, jos totta puhutaan. Lauantain Iisakkirock oli kaiketi menestys muidenkin kuin minun mielestäni, sillä parhaimmillaan porukkaa oli ihan pipona. Läheskään kaikkien kanssa ei ehtinyt edes juttelemaan, sillä kaikkea säädettävääkin riitti. Mutta toivottavasti jengi ymmärtää senkin.

Kampanja tuntuu omalta kohdalta etenevän siis hyvin, mutta SDP:n ja SAK:n menestys näyttäisi piiputtavan pahasti. Ökyporsasmainoksen poisvetäminen oli fiksu ratkaisu, mutta vahinko taitaa olla jo tapahtunut. Demarit-SAK-akseli mielletään vanhanaikaiseksi, sisäsiittoiseksi ja elitistiseksikin porukaksi, jota ko. mainos kuvaa enemmän kuin suomalaista pienyrittäjää. Ehkä totuus ei ole ihan näinkään, mutta Heinäluoman & kumpp. imagoilla ei taideta kyllä vaaleja voittaa - ne pitänee siis voittaa muilla ehdokkailla.

Ökymainos oli kyllä ihan komeasti ja modernisti toteutettu, mutta vasemmiston ei todellakaan kannattaisi lähteä ”uudistumaan” tällaisella jenkkityyppisellä loanheitolla. Meillä on paras ”tuote” ja ylivoimaisesti parhaat saavutukset tähän asti — pitäisikö siis keskittyä nostamaan niitä asioita esiin?

Hämeessä en olisi kuitenkaan demarien puolesta älyttömän huolissani, vaikka esimerkiksi Hämeen Sanomien gallup vinkkasi demareille paikan menestystä. Jos vielä Päijät-Häme voittaa ennustuksien mukaan yhden paikan Kanta-Hämeeltä, meikäläisen mahdollisuudet läpimenoon olisivat käytännössä nollassa. Demareilla on kuitenkin Hämeessä mielestäni erittäin reippaasti parempi ehdokaslista kuin kokoomuksella ja olen melko vakuuttunut, että puolue pitää viisi paikkaansa. Kisa viidennestä slotista käydään uskoakseni minun, Taiveahon ja Lintosen kesken. Satu on kova sana edelleen mummojen parissa torilla ja ulkonäköpointseja tullee yhä myös nuorilta miehiltä, mutta asiapohjalla Sadulla ei todellakaan ole valtavasti näyttöjä julkisuudessa ensimmäiseltä eduskuntakaudeltaan, vaan ainakin mediahuomio on keskittynyt 7 päivää –osastolle. Minnan kilpeä puolestaan himmentävät harkitsemattomat Hamk-lausunnot ja kuulemma myös jonkinlainen omien rivien tyytymättömyys kotikentällään Forssassa. Tiedä sitten, paljonko niissä puheissa on loppujen lopuksi perää.

Meikäläisen mahdollisuudet lepäävät käsittääkseni paljon sen varassa, kuinka nuoret, kapinahenkiset ja politiikkaan kyllästyneet lähtevät uurnille. Vanhemmatkin nimittäin nähdäkseni kaipaavat muutosta sekä demarien linjaan että yleensäkin kansanedustajien harmaaseen ja mitäänsanomattomaankin massaan. Mutta ovatko meikäläisen ulkonäkö ja asenne jo liikaa? Ihmisillä on kuitenkin tapana viime metreillä luottaa enemmän tuttuun ja turvalliseen, jonka saamattomuutta ja kiertelyä saa manata taas rauhassa seuraavat neljä vuotta. En tosin itse koe olevani minkäänlainen riski tuossa suhteessa, ja sen tietävät varmaan ne, jotka ovat tutustuneet meikäläiseen luottamustehtävissä.

Mutta hittojako näitä miettimään, sen näkee sitten parin viikon perästä. Kierretään maakuntaa ja yritetään tehdä siellä sekä netissä se, mitä tehtävissä näillä resursseilla on. Hiljalleen alkavat Iisakkirockin rasituksetkin tässä väistymään — kiitoksia vielä kerran uskomattomalle Lesstroyerille, mainion debyyttikeikan tehneelle Kick El Sonseille ja tähtiin matkalla olevalle White Flamelle: erityiskiitos Vincelle, joka antoi meikäläisellekin neitsytkokemuksen rock-starailusta stagella. Kids Wanna Rock!

Kuvia Iisakkirockista muuten päivitellään tänne, kun kuvaaja palaa Lapista…

2.3. Iisakkirock ja Kiemunkiuutiset räjähtävät naamallesi!!!

Lauantaina on ISO päivä kampanjan kannalta, sillä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten välissä jakelualueella jokainen saa luettavakseen vaalilehden, joka löytyy myös täältä pdf-muodossa (lataaminen voi tosin ottaa aikansa).
| kansi | | keskiaukeama | | takasivu |

Ja illalla posahtaa sitten Metropolin alakerrassa, kun Lesstroyer, Kick El Sons ja White Flame houkuttelevat rock-musiikin varjolla pahaa-aavistamattomat nuorukaiset tilaisuuteen, joka onkin itse asiassa härskiä poliittista aivopesua…

Ei vainenkaan, tarkoitus on viettää lähinnä hauska ilta kaverien ja tukijoiden kanssa ja nauttia häkellyttävistä performansseista. Kampanjatyö pakkasessa toreilla ei ole aina ihan sitä suurinta herkkua meikäläiselle, joten on kiva kampanjoida edes pari iltaa tavalla, josta itsekin todella nauttii. Mukaan lupautuneet orkesterit ovat mielenkiintoisia tapauksia, vaikka en ole edes itse Lesstroyerin totaalista rockshowta aikaisemmin nähnyt. Kick El Sonsia ei ole kukaan muukaan, sillä kyseessä on bändin eka keikka koskaan. Kikkellsoneissa kitaroi muuten useammin kiekkokaukalossa kepittävä HPK:n Jaska Lahti, joka on luvannut rahdata Kerho-KalPa-matsin jälkeen joukkuetoverinsakin Metroon.

White Flamen keikkakunto tuli tsekattua viimeksi pari viikkoa sitten, ja pakko sanoa, että Vince on edelleen tiukassa tikissä. Yleisön kannattanee varoa ilmassa lentäviä lihateollisuuden tuotteita: Arxin keikalla Vinskiä jumaloivat teinitytöt saivat nimittäin niskaansa lastin nakkeja.

Vähän sellainen kutina, että saattaa tulla legendaarinen ilta… Joko ihan järkyttävä ylilyönti tai todellinen pannukakku. Saas nähdä.

IISAKKIROCK 3.3.07
Ravintola Metropolin alakerrassa
ovet auki klo 21
narikan hinnalla sisään ennen klo 22, siten Metron normaali taksa
ALL HELL BREAKS LOOSE AT 22.30!!!

26.2. Nettipokeria ja Idols-huumaa

Tuli ihan yöstä Matti Ahteen johtaman rahapelifoorumin ehdotus nettipokerin kieltämisestä — tuo on juuri sen tyyppistä näpertelyä ja aivotonta holhousta, jota yhteiskuntamme (ja demarit) parhaillaan lainsäädäntöön syytää. Jälleen ehdotetaan lakia, jota ei pystytä valvomaan, ja joka tekee tavallisista ihmisistä turhaan rikollisia. Ja mitään sillä ei saavuteta.

Yöstä tuli myös suosioni baareissa viikonloppuna. Kiitettävän monet toki olivat kiinnostuneita politiikka- ja vaalihommeleista, mutta joko Jone Nikulan läsnäolo tai sitten vain habitukseni erehdytti innokkaat nimmarinpyytäjät luulemaan meikäläistä Kristian Meurmaniksi. Joka on siis joku Idols-stara.

Mutta ensin vielä tuosta nettipokerista. Veikkaus ilmoitti tänään, että se olisi valmis perustamaan suomalaisille oman pokerihuoneen, jos lainsäädäntö sallisi. Tällä hetkellä pelaaminen on Suomessa sallittua, mutta pelin tarjoaminen ei. Eli järjestävän yhtiön siivu menee ulkomaille, eikä jää hyödyttämään verotulona meidän yhteiskuntaamme. Jos nettipokeri kielletään, niin mitä siitä seuraa? Pelaamisen loppuminen? Just. Samalla lailla kuin warettaminen (tekijänoikeuden alaisen materiaalin imuroiminen netistä) loppui? Sen suhteen sentään edes ajatus oli oikeansuuntainen.

Jokainen pölvästikin ymmärtää, että poliisilla ei edes voi olla minkäänlaista resurssia valvoa, jos joku pelaa netin kautta pokeria. Lapsipornon ja oikeasti vakavien rikosten jäljittäminenkin netissä on tarpeeksi vaikeaa. Nettipokeri aiheuttaa riippuvuutta, mutta vielä enemmän tutkimusten mukaan sitä aiheuttaa kauppojen ja huoltoasemien hedelmäpelit. Käsittääkseni pokerin pelaaminen netissä on lisäksi turvallisempaa kuin olisi laittomien pelien järjestäminen vaikkapa järjestäytyneen rikollisuuden toimesta. Niissä peleissä kun häviää ja velkaantuu, menettää sormensa tai kielensä, ei pelkästään luottotietojaan.

Pitäisi ymmärtää, että ihan kaikkea ongelmia aiheuttavaa tästä maailmasta ei vain voi poistaa kieltämällä se lainsäädännöllä. Nettipokeri saattaa aiheuttaa vaikeuksia joillekin, mutta ryhmä lienee marginaalinen harrastajien määrään nähden.

Yhtä hyvin joku voisi vaatia Idolsin kieltämistä. Se aiheuttaa myös ilmeistä riippuvuutta katsojilleen ja harmia ainakin meikäläiselle. Lauantaina Rocktownissa joku tytsy tuli innoissaan kuulakärkikynän kanssa kärttämään nimmaria käteen, olkapäähän ja suurin piirtein tissien väliinkin. Olin ihan että, jumalauta, nyt tää kampanja menee tosi kovaa. Vähän ajan päästä sama toistuu, ja alan haistaa palaneen käryä. Toinen tyttö kertoo olevansa Forssasta ja huomaan, että seison melkein seläkkäin Jone Nikulan kanssa (Jone on ensi viikonloppuna Hesaan avattavan Rocktownin keulakuva). Signeeraan nimmariksi ”Joulupukin” ja rohkaistun kysymään, että ketä mimmi luulee minun olevan. ”Se Idols-jätkä, Kristian Meurman tietty!” Jippii.

Sama skeida toistuu vielä Sirkuksessa myöhemmin, ja Kristian Meurman -kommentteja tulee sieltä sun täältä. Jotenkin käy egon päälle, vaikka huomauttelijat eivät olleetkaan hämeenlinnalaisia. Tosin kokemusta pitäisi jo olla: aikaisemmin mua on tultu kiittelemään erinäisillä keikoilla ja festareilla muun muassa Children of Bodomin rumpalina ja jonain Sonata Arctican jätkänä loistavasta vedosta. Mitäpä siinä voi muuta tehdä kuin heittää kennel-merkkiä kehiin ja höpistä jotain stayheavyä? Ilmeisesti kaikki, joilla on pitkä tukka ja partaa, ovat sitten samannäköisiä...

Toivottavasti Kristian Meurman häviää, tai muuten mustakin tulee muotia.

22.2. ”Onkos se Heinäluoma niin pitkä poika kun sanovat?”

Lähestyvät ajat, jolloin joka päivä on tarjolla ilmaista hernerokkaa jossain päin maakuntaa. Poliitikoiden pakkaskestävyys ja säistä puhumisen taito on koetuksella. Ja jääraappa, heijastin sekä puulusikka vaihtaa ahkerasti omistajaa. Huomenna perjantaina Hämeenlinnassa vierailee demarien suurvisiiri, Eero Heinäluoma. Sankat eläkeläisjoukot tullevat omin silmin todistamaan, onko miehen pituutta liioiteltu vai onko puheissa perääkin.

Tämäkö on politiikan syvin sisältö?

Omasta mielestäni erittäin hyvä kysymys. Tuota kuitenkin puolueiden kampanjointi kansan parissa pääasiassa on. Viime viikonloppuna olin itse Forssan torilla ihmettelemässä, kuinka demarien vaalikaravaani kävi kylässä. Alle kuusikymppisten ihmisten määrä tapahtumassa oli laskettavissa suurin piirtein yhden kädellä, tumppu handussa. Täytyy kyllä myöntää, että Johannes Koskisen, Satu Taiveahon ja muidenkin tunnettujen demarien suksee oli hyvä. Johannes on unelmavävy ja Satu niin kaunis, että voisi osallistua vaikka missikisoihin. Heinäluoman saapumista paikalle odotettiin, ja pituuskysymystä puitiin kovasti.

Meikäläisen olo oli kuin orvolla pirulla. Ja samanlaisia reissuja Orimattilaan, Humppilaan, Artjärvelle, Heinolaan jne. on ohjelmassa vielä kymmeniä. Ei helkutti. Totesin, että en voisi aikaani pahemmin hukata. Jos meikäläisen naama tai nimi ei ole jostain ko. paikkakunnan eläkeläiselle aiemmin tuttu, en todellakaan pysty myymään itseäni hänelle parinkymmenen raatin pakkasessa hernaripadan ääressä. Kannattanee siis keskittyä omiin vahvuusalueisiin.

Samana iltana baarissa pääsin keskustelemaan ihmisten kanssa ihan pyytämättäkin tuntikausia ihan oikeista politiikan sisällöistä – vaikka jengi (ja mäkin vähän) oli humalassa. Forssasta palatessa kyselin Johannekselta ja Sadulta, syntyykö torihälinässä oikeita keskusteluja ihmisten kanssa koskaan vai onko se pelkkää ilmapallonjakelua. Heidän mielestään syntyy, ja heidän mielestään myös koko se touhu on ilmeisesti aivan ihanaa. Uskoisin, että meillä on siis aika hyvä työnjako… Kaikki äänestäjät ovat kuitenkin samanarvoisia, ja torilla tapaaminen on vanhempien ihmisten kanava.

Toki aioin kiertää vielä yhteisissä tapahtumissakin, mutta taidan keskittyä enemmän tänne Hämeenlinnan seudulle, jossa ihmiset eivät ehkä enää pelästy pelkkää ulkonäköä. Ja elän siinä toivossa, että syntyy tapahtumia, joissa on yleisöä enemmän kuin ehdokkaita. Odotan myös kuulevani edes muutaman keskustelun, jossa puhutaan muustakin kuin ehdokkaiden ulkoisista ominaisuuksista tai sätitä kansanedustajia eläkeläisten törkeästä laiminlyönnistä ja omien palkkojen korottamisesta. Hyviä aiheita toki nekin ;-)

Joka tapauksessa luulen, että vaalityö tulee muuttamaan demarienkin osalta muotoaan aika radikaalisti, kun sukupolvi tai pari vierähtää vielä eteenpäin. Esimerkiksi täällä netissä kommunikoinnin taso tuntuu jotenkin huomattavasti korkeatasoisemmalta, tiedä sitten, mistä johtuu…

18.2. Mistä otetaan 100 000 uutta työntekijää?

Me demarit olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen luoda 100 000 uutta työpaikkaa tulevalla vaalikaudella. Jos tähän päästään, työllisyyskehityksestä lasketaan irtoavan 2,4 miljardia euroa vanhustenhuoltoon, terveydenhoitoon ja koulutukseen.
Hyvä. Kannatan tuota. Mutta.

Ihan pakko on kysyä: Mistä aiotaan ottaa satatuhatta lisätyöntekijää niille aloille, joille kysyntää syntyy? Kortistostako? Dream on.
Kortistosta löytyy ”työelämän tarpeisiin” nykypäivänä lähinnä etnomusikologeja, kulttuurituottajia, tradenomeja, media-artenomeja ja muita laadukkaan korkeasti täysin väärälle alalle koulutettuja ihmisiä. Tai ei heidän omalta kannaltaan väärälle alalle, mutta tosiasia on se, ettei meitä kaiken maailman mediapellejä tarvittaisi enää yhtään lisää... Oma lukunsa kortiston listoilla ovat sitten sairaseläkkeelle kuuluvat sekä alkoholismista ja syrjäytymisestä kärsivät pitkäaikaistyöttömät.

Joka tapauksessa, kynnys on hyvin korkea lähteä kouluttautumaan sairaanhoitajaksi, putkimieheksi tai rakennusinsinööriksi, kun on jo yhden alkuunsa tyssänneen uravalinnan tehnyt ja pitkän koulutuksen läpi käynyt. Eikä motivoi tradenomin papereilla myydä ruokaa Valintatalon kassallakaan.

Ongelman ratkaisemiseksi SDP aikoo panostaa voimakkaaseen työllisyysohjelmaan, jolla rakenneongelmat pyritään poistamaan. Hyvä. Sekin on oikeansuuntainen toimenpide. Mutta pitäisikö tunnustaa, että yksi vaalikausi ei ihan oikeasti rakenneongelmien poistamiseen riitä?

Entäpä sitten muiden puolueiden ratkaisut? Molemmat isot porvaripuolueet luottavat siihen, että yhä jatkuvat veronalennukset kannustavat ihmisiä ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Dream on.

Vaikka kannustaisikin, tradenomi ei vain voi olla sairaanhoitaja tai edes raksamies, ellei osaamista löydy. Ja kouluttamiseen menee taas aikaa ainakin yhden vaalikauden verran. Ja rahaakin kuluu.
Johtopäätös: kaikkien puolueiden vaalilupaukset ovat ylimitoitettuja. Taas kerran. Pitäisikin muistaa, että ne eivät todellisuudessa olekaan lupauksia, vaan tavoitteita.

Osin jopa hyvin epärealistisiakin.

14.2. Hommat hoidetaan vasurilla

Hieman vaikeutui vaalityön tekeminen, kun kansanedustajakandidaatista tuli maanantai-iltana toistaiseksi yksikätinen (ei kuitenkaan rosvo) dramaattisessa höntsälätkä-haverissa. Komeasti poika yritti sirklata takaperin, mutta sitten tökkäsi jäässä olleeseen railoon (ihan oikeasti!) – ja seurauksena oli jonninlainen puoli-salkov suoraan olkapään varaan. Joka nitkahti sijoiltaan. Tai ainakin AC-nivel luksoitui tai jotain sellaista munkkilatinaa.

Nyt siis oikea käsi roikkuu kantositeessä pari viikkoa, ja kirjoitus- sekä politiikkahommat hoidetaan vasurilla. En tiedä vaikuttaako laatuun, mutta ainakin kirjoitustahti ei vasemman käden yksisormijärjestelmällä ole kovin rivakka… Sairaalareissulla tuli jälleen kerran sellainen mieleen, että terveydenhoitojärjestelmäämme taidetaan parjata joskus aika turhaankin. En ole ainakaan henkilökohtaisesti saanut oikeastaan ikinä huonoa hoitoa. Joskus on joutunut terveyskeskuksen päivystyksessä jonottamaan pari tuntia, ja kerran on tehty virhediagnoosi. Jälkimmäisen voi laittaa puhtaasti inhimillisen erehtyväisyyden piikkiin.

Nyt avovaimo soitti keskussairaalan päivystykseen heti, kun olin saanut keräiltyä itseni kaukalosta kotiin. Käskettiin tulla kuvauttamaan vamma saman tien. Paikan päällä hoitajat valittelivat, että on vähän jonoa röntgeniin, joutuu odottamaan. Kun päässä on median ja yleisönosastojen ikuisen valituksen ennakkoasenteet julkisen terveydenhuollon surkeutta kohtaan, manasin jo, ettei tullut makuupussia ja sissimuonaa mukaan. Jonotus kesti kuitenkin vain noin Kymmenen uutisten ajan, ja melkein harmitti, kun ei ehtinyt katsoa Tulosruutua ollenkaan.

No murtumaa ei onneksi ollut, kipulääke teki hyvin tehtävänsä ja pääsin kotiin kahden viikon sairaslomalappu kainalossa. Viimeksi vierailin lasaretissa, kun meni futismatsissa nenä poskelle. Silloin pidettiin leikkauksen jälkeen vähän liiankin hyvää huolta, sillä hoitajat eivät olisi millään päästäneet edes pois sairaalasta kuluttamasta yhteiskunnan varoja ja viemästä sänkypaikkaa sitä joltain enemmän kaipaavalta. En ole lääketieteen asiantuntija, mutta mielestäni kosmeettinen leikkaus nenään ei vaadi mitään vuorokausien tehohoitoa. Lopulta sainkin tahtoni läpi ja pääsin himaan nukkumaan.

Terveydenhuolto tulee varmaankin olemaan näiden ilmeisen laimeiksi jäävien vaalien pääteemoja. Suomalainen terveydenhuolto on vertailussa todettu halvaksi, mikä joidenkin suissa vääntyy tarkoittamaan myös huonoa. Mielestäni se ei ole kuitenkaan sitä (ainakaan kansainvälisessä vertailussa) – halpuus johtuu hoitohenkilökunnan huonosta palkkauksesta. Mutta ei se tunnu saavan heitä tekemään työtään huonosti. Toisaalta, lehdessä oli juttu, jossa sairaanhoitaja valitti, ettei saa ammattikorkeakoulutuksen ja raskaan työn palkaksi kuin 1400 euroa kuussa käteen. Ja että vastaavalla koulutustasolla toiset tienaa kolme-neljä kertaa enemmän. Siis mitä helvettiä?

Voihan olla noinkin, mutta ei toimittajakaan saa kuuden vuoden yliopistotutkinnon jälkeen kuin reilut 1500 kuussa kouraan. Ja kyllä sillä nyt ihan joten kuten mukavasti elää. Toki sairaanhoitajan työ on toimittajan hommaa varmasti raskaampaa ja tärkeämpää, mutta kaikki on niin suhteellista. Meikäläinen tienasi opiskeluvuosina kesätöissä trukkikuskina paperitehtaalla paremmin kuin nyt, mutta en silti vaihtaisi enää takaisin niihin hommiin. Mutta onhan se selvää, että sairaanhoitajien palkkausta pitää parantaa niin nopeasti kuin mahdollista, jotta meillä riittäisi sairaanhoitajia tulevaisuudessakin. Toimittajista ei ole niin väliksi, suurin osa niistä on ihan turhia ;)

Muita Kiemunkiuutisia: maanantaina arvottiin ehdokkaiden numerot. Meikäläisellä kävi hyvä munkki, sillä numero on 27. Samalla numerolla pelaa HPK:n kapteeni Mikko Jokela, joka sattumalta kuuluu myös meikäläisen tukijoukkoihin. Ehdokasnumerot varmistetaan huomenna torstaina, ja täytyy toivoa, ettei numero muutu enää hovissa. Jos näin ei käy, ensimmäinen Jokela–Kiemunki-äänimainos kuullaan jo Kärpät-matsissa…

10.2.2007 Tuomas Kyrö vierailee!

Suomen ehkäpä lahjakkain nuori kirjailija Tuomas Kyrö kertoo minkälainen olisi tolkullinen poliitikko. Niin että mietipä sitä. Tästä lukunautintoon >>

5.2. Viimeisimmät päivittelyt

Sivuilla vipinä vaan lisääntyy, mitä lähemmäksi H-hetkeä mennään. Kannattaa tsekata vaikka uusimmat jorinani, joista toinen on jonkinlainen pohdinta oluesta ja suhtautumisesta alkoholiin. Se julkaistiin olutravintola Birgerin omassa "Totuus" -lehdessä. Toinen on kirjoitus Hämeenlinnan Kirjatyöntekijöiden julkaisuun, jossa pähkäillään lukemista ja sen merkitystä.

Vierailevista kirjoittajista Petteri Sihvosta seuraa hämeenlinnalaistunut Forssan ex-kaupunginsihteeri ja aikuiskoulutuskeskuksen toimitusjohtaja-rehtori Leo Leppänen, joka analysoi Hämeen vaaliasetelmia syvällä kokemuksen rintaäänellä.

4.2. Peli kovenee, part 2

Jotenkin tuntuu, että tällä otsikolla varustettuja kirjoituksia joutuu tekemään vielä useampiakin ennen vaalipäivää… ”Kovat piipussa” on monella muullakin kuin loistavalla ex-sosialidemokraatilla Matti Johannes Koivulla, jonka levy muuten ilmestyy alkavalla viikolla. Suosittelen.

Aloitetaan isojen poikien jutuista. Demarien vaalistartti ja ohjelmanjulistus tehtiin eilen Tikkurilassa. En ollut paikalla – onneksi. Telkkarista katsottuna homma näytti nimittäin erittäin nololta, kun ”sketsiä” väännettiin Matti Vanhasen änkyttämisestä, Jyrki Kataisen korvista ja keskityttiin ilmeisesti pilkkaamaan lähinnä muiden puolueiden kampanjoita. Kai muut sitten muistavat vuorostaan keljuilla Heinäluoman kaljusta tai jostain muusta oleellisesta. Mielestäni demareilla puolueena on ylivoimainen aate, pätevät asiasisällöt ja paljon osaavia tekijöitäkin, mutta tyylitajua kyllä puuttuu. Ja pahasti.

Ja kun ei ole tyyliä, siitä seuraa imago-ongelma ja silloin sisällötkin jäävät vaille huomiota. No, eipä tuossa suhteessa ole pullat hyvin uunissa keskustallakaan. Sauli Niinistö sen sijaan pelastaa kokoomuksen lähes yksinään.
Ja mainostoimistot pelastavat muita, minkä pystyvät. Demareiden kampanjailme on mielestäni ihan ok, ja perustuu puolueen omille vahvuuksille. Tosin se Me-minä-vastakkainasettelu kokoomuksen kanssa hieman häiritsee, vaikka onkin ihan nokkela (ja tottakin). Kyllähän demarit pelaavat yhteispeliä parhaiten meidän puolueista, ja jokainen futista seuraava tietää, ettei Real Madridkaan pärjää, vaikka seurassa on maailman parhaat yksilöt – elleivät he pelaa joukkueena.

No, se siitä. Sunnuntain Hämeen Sanomien jälkeen harva enää varmaan epäilee, että lehti olisi jotenkin meikäläisen kampanjan takana. Tosin pääjutun spekulaatioissa meikäläinen nostettiin kisaan Minna Lintosen ja Satu Taiveahon paikasta, mutta pientä tikaria tuli sitten ”Hämeenlinnan kirjeen” Antilta. Annettiin ymmärtää, että avopuolisoni ja vaalipäällikköni olisi Kaupunkiuutisten ”Vuoden Hämeenlinnalainen” -äänestyksessä kampanjani takia. No, käsittääkseni hän on kuitenkin siellä ihan omilla, ei-poliittisilla, ansioillaan – mutta tuntuuhan se pahalta, että politiikka ja minun nimeni näin saastuttavat nekin asiat. Hän ei ole poliittinen henkilö, eikä hänen nimeään tulla käyttämään tämän kampanjan edistämiseksi, vaikka sitten voittaisi koko tittelin. Onneksi Hämeen Sanomatkin oli sen verran diskreetti, ettei hänen nimeään julkaissut. Joten nyt ihmiset voivat arvailla, olemmeko avopari konstaapeli Ilkka Iivarin kanssa…

Sinänsähän koko skaba oli tarkoitus olla aika lailla leikkimielinen, mutta vaalien läheisyys vähän näköjään sekoitti pakkaa. Eihän me nimittäin muistettu toimituksen porukalla, kun ehdotettuja nimiä karsittiin, että Kylli Kylliäinen on ehdolla myös eduskuntavaaleihin. Kunnon kristillisdemokraattina Kylli siunailikin meitä, sillä hän oli rukoillut vetoapua pienellä rahalla pyörivään kampanjaansa. Taivaan isä on ilmeisesti sitten kuulolla, kaikesta huolimatta :)

30.1. Peli kovenee

Pari viimeistä päivää on ollut melkoista haipakkaa kunnallispoliittisten kuvioiden suhteen. Selkeästi näkee, että vaalit lähestyvät – sen näkee niin lehtien kuin ehdokkaiden käyttäytymisestä. Hämeen Sanomat teki melkoisen ylilyönnin pääkirjoituksessaan sunnuntaina, kun se tulkitsi Hämeen ammattikorkeakoulun yt-neuvotteluiden aloittamisen tarkoittavan jonkinlaisia massairtisanomisia ja neljän koulutusohjelman ”alasajoa”. Edellisten eduskuntavaalien aikaan Hamk oli myös silloin tapetilla Lepaan epäselvyyksien vuoksi, joista oikeus on nyt antanut vapauttavat päätökset. Olivat silloiset väärinkäytökset rikollisia tai eivät, monet ovat laskeneet, että uutisointi silloin tuhosi kokoomuksen Harri Lintumäen mahdollisuudet kansanedustajuuteen.

Tällä kertaa tähtäimessä on puoluetoverini Minna Lintonen Forssasta. Sääliksi käy, vaikka Lintonen onkin minun pahimpia kilpailijoitani näissä geimeissä – uutisoinnissa ei nimittäin ole juuri edes siteeksi perää. Opetusministeriön johdolla Suomessa järkeistetään ammattikorkeakoulukenttää, mutta Hamkin kohdalla näyttää siltä, että rakenteelliset muutokset vain lisäävät aloituspaikkoja opiskelijoille. Eli koulu kasvaa ja työpaikat lisääntyvät. Neljässä koulutusohjelmassa on kuitenkin yliresurssia ja ne ovat tappiollisia. Hamkin tavoitteena on kolmen vuoden ohjelmalla tervehdyttää näiden linjojen talous, ja keinoina ovat eläköityminen, osa-aikaeläkkeet, osa-aikaistaminen ja muut ns. pehmeät keinot. Varsinaisiin irtisanomisiin tuskin joudutaan menemään.

Yt-neuvottelut tulevat koskemaan myöhemmin keväällä myös muuta henkilökuntaa, mutta lain mukaan niitä pitää käydä, kun lähes mitä tahansa muutoksia työympäristössä tapahtuu, jopa positiivisiakin. Esimerkiksi, jos opetuskieli koulutusohjelmassa muuttuu suomesta englanniksi. Tämä tarkoittanee myös palkan kasvamista. Asian tiedotuksessa oli sekaannusta, mutta periaatteessa Hamkin hallituksella kyllä oli tieto ja päätös tehtynä toimenpiteistä. Kulissien takana on esitetty epäilyjä, että huhujen lietsonnassa ovat kunnostautuneet eräät muut kilpailevat kansanedustajaehdokkaat. En tiedä, muttei kyllä yllättäisi paljon, jos näin olisi...

Itse jumituin jankkaamaan taas vaihteeksi vanhan ystäväni Lea Savolaisen kanssa Hämeen Sanomien mielipidesivuilla. Lealla oli tarve taas torpata joku ihminen, mutta tällä kertaa meni kyllä pahasti hutiin. Tulilinjalle osui mies, jolla ei ollut mitään tekemistä Verkatehtaan epäonnistuneen kustannuslaskennan kanssa. Lean kanssa harva jaksaa tai uskaltaa enää väitellä, sillä hänen kielensä on terävä, mutta säälimättömän julma. Eikä jankkaamisesta kyllä mitään hyötyäkään ole: kuten hän sanoi – hän ei aio muuttua.

Vastasin Lealle kuitenkin hänen jälkimmäiseen kirjoitukseensa, jossa hän väitti minun joskus arvostelleen hänen ulkonäköään. Se on ihan järkyttävää puutaheinää. Kirjoitin sitten vastineen, jonka pistän tähän jatkoksi, sillä Hämeen Sanomat ei sitä välttämättä enää julkaise.

Logiikkasi ei pelaa, Lea

Jos Lea Savolainen malttaisi ottaa asioista selvää ennen kuin teilaisi julkisesti täysin syyttömiä ihmisiä, vältyttäisiin tällaiseltakin turhanaikaiselta vuoropuhelulta.

Mutta minua todellakin sieppasi se, että kyseinen neuvos-valtuutettu (HäSa 26.1.) sälytti ihan lonkalta Verkatehtaan 2.vaiheen kustannuslaskennan mokaamisen Verkatehdas Oy:n toimitusjohtajan Jouko Astorin niskaan. Astorissakin on varmaan omat vikansa, kuten meissä kaikissa, mutta kyseiseen kompleksiin sisältöjä tuottavan yhtiön johtajana hän ei kyllä millään tavalla ole ollut vastuussa rakennuttamisen kustannusten arvioimisesta.

Tämän Lea Savolainenkin nyt jo takuulla tietää. Ei silti ollut selkärankaa pyytää edes anteeksi onnetonta heittolaukaustaan. Sen sijaan, ”suojatyöpaikka” - ja ”suuri johtaja” -puheidensa jatkoksi Savolainen jatkaa (HäSa 30.1.) oman vastuunsa väistelyään.

Hyvä Lea, muistan kyllä, kuinka esitit Verkatehtaan ensimmäisen vaiheen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Nyt kuitenkin puhumme Verkatehtaan kakkosvaiheesta, jolla on erillinen rahoitus, eri kustannuslaskijat ja eri rakentajatkin. Siinä vaiheessa, kun Sinä esitit sen ensimmäisen ”Eliittiparatiisi”- ja ”Tukholmasta Lentokoneella Elokuviin” -vaiheen palauttamista (Mitäköhän hyötyä silläkin olisi saavutettu?), tämän toisen, Tulevien Sibeliusten Tyyssija- ja Mammojen Napatanssin Nangiala -vaiheen varsinaista rakennussuunnittelua ei ollut vielä edes aloitettu!

Jos Lea Savolainen siis katsoo linjansa pätevän myös tähän jälkimmäiseen hankkeeseen, olisi kaiketi loogista esittää myös sitä valmisteltavaksi uudelleen ja torsottaa se väärin laskettuun budjettiinsa. Kuitenkin me käsittääkseni molemmat haluamme, että tilat rakennetaan ainakin suurin piirtein suunnitellusti? Että niistä olisi myös jotain hyötyä käyttäjilleen?

Syytät myös minua hyökkäämisestä Sinun persoonaasi kohtaan, motivaatiolla huorata ääniä maalisvaaleissa. Omasta mielestäni tosin puolustin totuutta sekä syytöntä tahoa täysin asiattomalta hyökkäykseltä – se oli kirjoitukseni pointti, ei vastahyökkäys Sinun egoasi kohtaan. Koen sitä paitsi olevani enemmänkin puolustuspelaaja kuin mikään superaggressiivinen kärkihyökkääjä. Mutta olen myös sitä mieltä, että jos joku tulee tilanteissa sukille ja talloo alleen yhtä säälimättömästi kuin Sinä, pitää kestää jotain paluupostissakin…
Ulkonäköösi en tietääkseni ole koskaan puuttunut millään tavalla. Meikäläisen habituksella kun sellaiseen tuskin on näissä piireissä hirveästi varaa.

Joskus käytin kirjeenvaihtomme yhteydessä adjektiivia pompöösi – sen jälkeen, kun olit luonnehtinut minua öykkärimäiseksi.
Ja pompöösillä (sanakirjassa: mahtipontinen, turhantärkeä) en todellakaan viitannut ulkonäköön, vaan ihan muihin ominaisuuksiin.

Iisakki Kiemunki
valtuutettu (sd.)
vasen pakki
kansanedustajaehdokas
ja mitä lie

22.1. Maksaako ääni sielun?

Hoh hoijaa, kiva lukea lehtiä näin vaalien alla, kun politiikan rumimmat ja typerimmät piirteet tulevat esiin. Yksi puolue esittää teesinsä, ja toiset dumaavat ne saman tien aivan surkeina. Seuraavaksi toinen puolue esittää miltei samat asiat ominaan, naamioituna hyvin pienillä muutoksilla, ja sitten se toinen puolue torppaa ne pystyyn. Poliitikot haluavat väkisin lehtien palstoille ja haastavat riitaa keskenään asioista, joista ei muuten koskaan tapeltaisi. Ja jeesustelevat, jeesustelevat ja samaan aikaan huoraavat ääniä niin maan siunatusti. Tästä hyvä esimerkki oli vihreiden kansanedustaja Kirsi Ojansuu tänään Hämeenlinnan huonommassa kaupunkilehdessä.

Kirsi on vallan hyvä tyyppi ja värikäs persoona, mutta joskus intoutuu niin härskiin populismiin, että melkein kunnioittaa sitä pokerinaamaa. Nyt Kirsi lähti pelastamaan ryhmäperhepäiväkoti Ketunleipää, joka päätettiin lopettaa, kun lapset vähenevät kaupungin länsipuolella ja resurssia tarvitaan muualla. Eihän siinä sinänsä mitään, hyvähän noita on miettiä huolellisesti. Ja Kirsi on varmaan ihan oikeasti sitä mieltä. Mutta kun Kirsi itse on jo ollut valmistelemassa asiaa kaupunginhallituksessa ja hyväksynyt periaatteet valtuustossa. Nyt sitten syyttää päivähoidon johtajaa ”huonosta päätöksenteosta”. Sanoisi sitten edes suoraan, jos ei ole ymmärtänyt kaupunginhallituksen käsittelyssä, mitä suunnitellut linjaukset tarkoittavat käytännössä. Jos asiasta ei ole edes keskusteltu hallituksessa, se ei ole silloin ”huonoa päätöksentekoa” päivähoidon johdossa, vaan pirun huonoa päätöksentekoa ja valmistelua kaupunginhallituksessa myös Kirsin osalta. Kai nyt oikeillakin päättäjillä jotain vastuuta pitää olla?

Mutta näitä nyt tullaan näkemään vielä ennen 18. maaliskuuta joka puolueesta. Jos jollain on pula harrastuksista, voisi alkaa ihan piruuttaan kokeilla, kuinka korkealle kansanedustajaehdokkaan saa hyppäämään ja kuinka alas matelemaan nyhtämällä tältä hernerokkapadan vieressä tyhjiä lupauksia. Todistin hämmentävää näytelmää viikonloppuna, kun eräs puolueaktiivi härnäsi ehdokasta äänen menettämisellä, kun tämä sanoi jotain vähän harkitsematonta. Ehdokas hajosi ihan täysin ja nöyryytti itseään varmaan kolmeen eri kertaan tämän edessä selittelemällä ihan tolkuttomasti, kiemurtelemalla ja kerjäämällä takaisin ”ääntä”, jota ei varmaan koskaan ole edes ollutkaan. Yhden äänen tähden en kyllä itseäni noin myisi — siihen vaadittaisiin ainakin tuhat…

No, loppujen lopuksi on ihan positiivista, että Suomessa tapellaan poliitikkojen ja pääpuolueidenkin kesken suhteellisen pienistä eroista asioiden hoidossa. Se tarkoittaa, että suurissa linjoissa ollaan sitäkin yhtenäisempiä — meillä on kuitenkin aika samankaltaiset käsitykset nyt muun muassa tasa-arvosta, ilmastopolitiikasta, ihmisoikeuksista, koulutuksen merkityksestä ja hyvinvoinnista yleisestikin. Ja minä uskon, että yhtenäinen maa pärjää aina paremmin kuin eripurainen. Vaikka yhtenäisyys tarkoittaisikin astetta tylsempää ja hömelömpää vaaliteatteria.

17.1. Tikettiä tarjolla

Sivuja päivitellään ja päivitetään kampanjatoimistossa päivittäin, mutta lisää sisältöä teiltä hyvä yleisö kaivataan. Fancrew/Hatecrew -osion ensimmäiselle puoliskolle on tulossa kommentteja ihan kovaa vauhtia, mutta — kumma kyllä — se dissaamisosasto kaipaisi kipeästi täydennystä. Eli jos tiedätte ihmisiä (takuulla tiedätte), joilla on jotain syvästi meikäläistä vastaan, yllyttäkää niitä ilmaisemaan tunteensa täällä. Lupaan 30 ensimmäiselle kommentin tai muun palautteen lähettäjälle ilmaisen istumapaikkalipun ensi tiistain HPK-Ilves-matsiin. Hyväksytyksi kommentiksi kelpuutetaan sähköposti ehdokkaalle tai kampanjatoimiston osoitteeseen, tai sitten viesti tänne vieraskirjaan.

Kommenttiin kannattaa tietenkin laittaa jonkinlaiset yhteystiedot mukaan, että osaan tiketit oikeaan osoitteeseen toimittaa. Voidaan sopia myös treffit ennen peliä hallille. Eikä tosiaan tarvitse arkailla palautteen sisällön suhteen: haluan näkemyksiä sekä puolesta että vastaan, persoonaan, kampanjaan ja nettisivuihin liittyen. Näitä sivuja on aloitettu markkinoimaan tänään, mutta kehittämisen varaa on vielä...

Kiire lisääntyy pikku hiljaa ja tarkoituksena on piakkoin lisätä tänne menokalenteri tulevista tapahtumista, jotka itse järkätään, ja joissa olen muuten mukana ja tavattavissa. Kampanjakrääsästä tuli kysely muun muassa Päijät-Hämeen Viikkouutisilta, jotka haluavat vertailla ehdokkaiden heijastimia, jääraappoja ja muita himmeleitä. Päässäni vahvistui linjapäätös, että emme tuota kampanjan tiimoilta yhtään lisää tarpeetonta skeidaa maailmaan — ainoastaan ajatuksia. Ja tietty paperia, jonka pystyy sentään kierrättämään tai polttamaan. Henkilökohtaisesti kun en tekisi koskaan äänestyspäätöstä sillä perusteella, että kansanedustajaehdokas ojentaa minulle torilla tulitikkuaskin tai jääskrapan. Ja toivon, ettei kukaan muukaan niin toimisi. Saattaa tosin olla turha toivo — ei kai poliitikot muuten olisi mitä ihmeellisempää roinaa pistäneet liikkeeseen jo vuosisatoja.

Itse ajattelin lähinnä pinssejä, koska niistä on mahdollista tehdä ihan tyylikkäitäkin. Jossain vaiheessa pyörittelimme myös kitaraplektroja äänestysnumerolla, koska niissä olisi ollut jotain vähän persoonallisempaa tatsia. Mutta jääköön — voi kuitenkin olla, että rintanappeihin ainakin kampanjaväen osalta joudun vielä taipumaan... Rintanapeista ja vaalisloganista on muuten lähtenyt eräs maailman käytetyimmistä tokaisuista: O.K. merkkasi alun perin amerikkalaisen kongressiehdokkaan nimikirjaimia, joista äijä painatti logon vaalijulisteisiinsa. Okei, sellaista triviaa turhan tiedon pankkiin talletettavaksi tällä kertaa.

15.1. Mielenkiintoinen maanantai

Olipas vaihteeksi taas vallan kummallinen valtuusto. Viikkoja muhinutta kiistaa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen liian vähistä miehistä ei ollut saatu ratkaistua ryhmien välillä kirveelläkään, joten kokous jouduttiin saman tien keskeyttämään jatkoneuvotteluja varten. Minä olen demarien valtuustoryhmän puheenjohtajistossa, joten jouduin/pääsin mukaan hakemaan viime metrien ratkaisua.

Sinänsähän koko juttu oli häpeällinen ja naurettava koko demokratian kannalta, kuten Lea Savolainenkin sanoi (pitkästä aikaa oltiin Lean kanssa jostain samaa mieltä…). Hämeenlinnan poliitikot eivät osaa näemmä kunnolla tapella mistään muusta kuin luottamushenkilöpaikoista. Tilanne oli kuitenkin se, ettei kristillisdemokraatit halunneet luopua omasta naisehdokkaastaan, eikä kokoomus vaihtaa ketään kolmesta naisestaan mieheen. Minun mielestäni esimerkiksi vihreillä olisi ollut hyvä paikka pelastaa tilanne vaihtamalla oma naisensa mieheen ja tulla ”sankareina” huoneesta ulos, mutta puheistaan huolimatta vihreät alkavat olla juuri niin kuin muutkin puolueet. Järjestöpäätöksillä jyrätään, heh.

Kaikki ryhmät tiedostivat kuitenkin, että äänestämällä salissa ei menetettäisi kuin kasvot eikä saataisi silti tasa-arvolain edellyttämää ratkaisua aikaan. Aika kului, eri vaihtoehtoja esitettiin, mutta tuulta ei saanut alleen kuin eräs tietty malli, jonka kävin jo hyväksyttämässä tämän ryhmällämme ja jonka pienryhmät hyväksyivät. Mutta. Kokoomukselle tämä ei sitten taas lopulta käynytkään.

Kokoomusryhmän torpattua muille edullisimman vaihtoehdon, heillä ei ollut enää muita mahdollisuuksia kuin vaihtaa itse yksi naisistaan mieheen. Meikäläiselle tuli aika lailla yllätyksenä, että kokoomuksen miesnimi oli meikäläisen puheenjohtajapartneri teknisestä lautakunnasta eli Kari Tamminen. Odotin, että puolue olisi antanut vaalivetoapua Pentti Kaivosojalle, mutta ei nähtävästi Pena ole omiensa suuressa suosiossa… Hallituksesta tippui puolestaan Sari Louhio-Järvinen, josta tulee seuraavassa valtuustossa siis teklan puheenjohtaja. Sarin erikoisosaamisaluetta ei varsinaisesti ole teklan asiat, joten meikäläisellekin tavallaan tulee lisää vastuuta. Mutta eiköhän se siitä, kun perehdytetään Tammisen ja virkamiesten kanssa uusi pj. kunnolla kuvioihin. Sari on fiksu ihminen. Sovittiin ensimmäinen palaveri asiasta jo keskiviikolle.

Keskiviikkona muuten aletaan mainostaa näitä sivuja lehdessäkin, kun karanteenini Kaupunkiuutisista on vihdoin päällä. Tarkoitus oli, että mainostaminen olisi aloitettu jo viime lauantaina, mutta se lehti oli sen verran näkyvästi vielä meikäläisen kontolla, ettei se ehkä olisi ollut ”sopivaa”. Muu Kaupunkiuutisten toimitus kun oli Peltoniemen Juhoa ja meikäläistä lukuun ottamatta Pietarissa Kerhoa kannustamassa. Ja ilmeet maanantaiaamuna myös sen näköiset, kun ehtivät duuniin joskus puolenpäivän jälkeen :)

10.1.2007 Back in business

Vietnam kun taakse jäi, hiljaa mietin mielessäin, että olen loppujen lopuksi suhteellisen tyytyväinen sinivalkoisuuteeni. Toki kelit on aika jees siellä, ihmiset jotenkin uskomattoman ystävällisiä ja jopa vilpittömän tuntuisia (kyllä turismi ne vuosikymmenessä pilaa) ja itse asiassa monet muutkin asiat Suomea mukavampia, niin pari viikkoa oli ihan tarpeeksi. Vaikka Vietnam on avannut rajansa jo toistakymmentä vuotta sitten ja länsimaistunut vauhdilla, valtiomuoto on käytännössä edelleen kommunistinen diktatuuri: siis markkinatalous toimii aivan täysillä ja ”kommunismi” tarkoittaa sitä, että puolueen jäsenet ovat etuoikeutettuja ja valtio on olemassa täyttääkseen puolue-eliitin taskuja. Poliisi on itsevaltainen, rangaistukset rikoksista kovia — mutta jos hynää löytyy, voi maksaa aina itsensä vapaaksi. Puolueen jäsenille, jos siis sattuvat jäämään kiinni jollain kumman tavalla väärinkäytöksistä, on tietenkin oma luksusvankilansa, heh.

Puolueen jäseneksi pääsee pääasiassa maksamalla, investoinnin kuitenkin tienaa nopeasti kuulemma takaisin. Lehdistö ei tietenkään Vietnamissa ole vapaata, vaan esmes englanninkielisen Vietnam Newsin — paikallisesti ”Daily Bullshitin” — jutut tarkistetaan tarkkaan ennen julkaisua, joten lehti kertookin lähinnä valtion suurteoista ja sen urheista arjen sankareista. Vaikka välillä turhauttaa meidän iltistoimitusten idioottimainen ministerien taksikuittien, puhelujen ja lentomatkojen syynäys, ehkä näin on kuitenkin parempi...

Mutta eiväthän nuo kommunismin varjopuolet turistin silmään näy kuin satunnaisina Kalashnikov-miehinä kadunkulmissa ja seiväsjäykkänä lentokenttäbyrokratiana, joten siinä mielessä hyvä ja suhteellisen turmeltumaton sekä aito maa matkailla. Uusia silmälaseja ostettiin, kun merkkikehykset ja linssit sai 20—50 eurolla ja myös aika nopealla toimitusajalla — äijä meni takahuoneeseen ja hioi linssit kondikseen vartissa. Pistää vähän miettimään, miksi Suomessa lasit pitää lähettää tehtäväksi jonnekin Saksaan, ja maksaa niistä 500 euroa. Jos sinne menee, kannattaa myös maistaa paikallisia erikoisuuksia, kuten sammakkoa, käärmettä tai linnunpesää. Mielenkiintoista tavaraa on myös paikallinen viagra, eli viina, jossa lilluu pieni kobra, skorpioni (>> katso kuva täaltä <<) tai jokin muu ötiäinen.

Meillä kävi loistosäkä, että oli Lindbergin Henry ja Lahervuoren Heidi Saigonissa oppaana, koki ja kuuli paljon asioita, joista ei ehkä muuten olisi päässyt kärryille. Ehkä päällimmäisenä mieleen jäi se jouluaaton mieletön ihmispaljous, kun kaupungin kaikki 4,5 miljoonaa mopoa tuntuivat olevan yhtä aikaa liikenteessä koko perhe selässään. Ja painamassa tööttiä. Tuli vain sellainen mieleen siitä bensankatkun, kuumuuden ja yleisen ”hygienian” tasosta, ettei mikään ekosysteemi voi kovin pitkään moista kestää… Tarttis varmaan tehdä jotain — mutta pahoin pelkään, ettei maailmaa pelasteta ihan sekunnissa edes Suomen Eduskunnasta käsin.

Nyt on joka tapauksessa aika aloittaa kampanja ihan tosissaan. Kannattaa tulla käymään näillä sivuilla uudestaankin, sillä luvassa on pientä kilpailua, hyviä palkintoja ja mielenkiintoisia kirjoituksia vierailevilta artisteilta, kuten esimerkiksi kiistellyltä kiekkopersoonalta Petteri Sihvoselta.

22.12.2006 Lataamoon

Jaahas, kampanjan suunnittelu ja toteutus jää lepotilaan pariksi viikoksi, kun lähdetään vaalipäällikön kanssa katsomaan, mitä John J. Rambo jätti Vietnamiin jäljelle. Ohjelmassa on ensin Saigon, jossa meillä on jopa oma matkaopas hämeenlinnalaisessa Henry Lindbergissä. Henkka on asunut kaupungissa jonkun kuusi vuotta, ja elää siellä kuulemma ”perustelemalla tehtaita”. Mielenkiintoista… Saigonin shokeerauksien jälkeen mennään sitten vielä viikoksi löhöämään Nha Trang –nimiseen rantaresorttiin.

Ennen lähtöä saatiin sopivasti kuvaussessiot mainoksia ja julisteita varten pidettyä, ja sehän oli perin hauskaa puuhaa, ainakin katsellessa joidenkin poseerauksien tuloksia. Kuvauksesta vastasi tiukalla tatsillaan Tuomas Alarto, ja potretteja on tammikuussa nähtävillä täällä sivuillakin. Kuten siis jo todettu, kampanjoimaan aletaan tosissaan tammikuussa, jolloin napsahtaa karanteeni Kaupunkiuutisista päälle. Lähes viimeisinä tekoina kirjoitin jonkinlaisen << joulupakinan >>, joka näköjään aiheutti spekulaatiota ainakin Hämeen Sanomien keskustelufoorumilla. Alkoholistiksikin epäilivät… :)

En ajatellut kyllä pahemmin sortua viinaksiin edes lomalla, vaan vetää lonkkaa oikein kunnolla ja lukea muun muassa Neil Straussin Pelimiehen, Lars Buggen Parhaat salaliittoteoriat ja Virginie Despentesin Kauniita asioita, jotka pukki toi. Jos niistäkin vaikka ammentaisi jotain juonia kampanjaa varten. Eli ei muuta kuin hyvät pyhät kaikille näille sivuille löytäville.

10.12.2006 Hirveää höyryämistä

Vaalipäällikkö piiskuroi ehdokasta yli-inhimillisiin suorituksiin vaalivalmistelujen suhteen, vaikka vanha tuttu joulumasis jo hiipii päälle. Eipä siinä mitään, paljon on vielä tekemättä. Sen verran ovat suunnitelmat edistyneet, että kampanjassa lyödään täysi höyry päälle 8. tammikuuta alkaen, kun jään taka-alalle Kaupunkiuutisista vaalikaranteenin takia. Jatkan kyllä töissä, mutta en kirjoita ”kovia uutisia”, kolumneja tai muita mielipidekirjoituksia. Menettely passaa meikäläiselle vallan mainiosti, kun en jaksaisi kuunnella pään aukomista siitä, että kävisin kampanjaa työni kautta lehden sivuilla.

Näitä sivuja kehitetään kiivaasti ainakin sinne vuodenvaihteeseen asti, uusia tekstejä ilmestyy ja vanhojakin viilaillaan… ja palautettahan me kaikki kaipaamme: kerro siis, mitä mieltä
olet — vaikka täällä vieraskirjassa >>

6.12.2006 Mahtipontinen vaalistartti

Mikäs sen parempi päivä aloittaa valtapyrkimykset kuin itsenäisyytemme juhlapäivä. Linnassa juhlitaan, koska Suomen eduskunta hyväksyi 6. päivä joulukuuta 1917 äänin 100—88 senaatin antaman esityksen itsenäiseksi julistautumisesta Venäjästä. Vastaan äänesti Sosialidemokraattinen puolue, oikeiston kannattaessa.

No, jokainen voi ampua hutiin joskus. Tuota äänestystä ennen Lokakuun vallankumouksen pyörteissä porvarit olivat vastustaneet eduskunnan julistautumista ylimmäksi valtiomahdiksi ohi vallan saaneen Venäjän väliaikaisen hallituksen yli, kun taas demarit kannattivat…

Sittemmin Suomessa on löydetty jonkinlainen yksituumaisuus rakentaa parempaa maata. Meikäläiselle lähimpänä sydäntä ovat kuitenkin demareiden linjaukset, saavutukset ja pyrkimykset, joten tässähän sitä ollaan, eduskuntavaaliehdokkaana. Näiden sivujen kautta pystyt tutustumaan ajatusmaailmaani, lukemaan tätä suurin piirtein päivittäin ilmestyvää blogia, tulemaan mukaan kampanjaan, haukkumaan ehdokkaan oikein kunnolla tai mitä nyt ikinä. Tuntematonta lainaten ”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Chenquieh!