VIERAILEVAT ARTISTIT / LEO LEPPÄNEN  
 

Morjens!

Olen 62-vuotias viriili gubbe. Jäin eläkkeelle kaksi vuotta sitten. Asuin Forssassa 30 vuotta. Olin koko ajan kaupungin leivissä, ensin apulaiskaupunginsihteerinä, sitten kaupunginsihteerinä ja lopuksi aikuiskoulutuskeskuksen toimitusjohtajana ja rehtorina.

Forssa on taantunut 1990-luvulta lähtien. Suunta on edelleen sama. Kun huippu-urheilusta, musiikista ja viihteestä nauttivasta eläkeläisestä Tyykikylä alkoi tuntua ankeahkolta, vaimo hankki työpaikan Hämeenlinnasta. Myimme omakotitalomme ja muutimme tänne. Olen asunut nuorena Hämeenlinnassa vähän aikaa. Piipahdin vuoden kaupungin rahatoimiston toimistopäällikkönä.

Tammikuun lopussa ryhdyin selvittämään, ketä kannatan maalisvaaleissa. Silloin tuli esille sattumalta toimittaja, hallintotieteiden maisteri Iisakki Kiemunki. Hän on dynaaminen, kirjoitustaitoinen ja yhteistyökykyinen nuorukainen, jota politiikka ei ole (vielä) pilannut.

Olen laatinut Forssan Viikkouutisiin joka toinen viikko kolumnin sen perustamisesta lukien. Olen jo käsitellyt eduskuntavaaleja Hämeen vaalipiirissä. Seuraavassa on lyhyitä otteita kolumneistani ja muitakin paikallisia huomioita.


Seudullinen ehdokasasettelu mättää

Sosialidemokraateilla, kokoomuksella ja vihreillä on Forssan seudulta vain yksi ehdokas. Demareilla on yhden kandidaatin tilanne myös Riihimäellä, joskin Satu Taiveaho lienee edelleen puoliksi riihimäkeläinen. Yhden ehdokkaan asetelma vähentää äänestysaktiivisuutta ja mainittujen puolueiden äänimääriä.

Mielellään tasa-arvonaisena esiintyvä demaripiirin puheenjohtaja Minna Lintonen junaili itsensä puolueensa ainoaksi ehdokkaaksi kotikulmillaan. Oma ja seudun etu ohittivat piirin ja puolueen edun. Mitä tähän sanovat ohjelmat ja arvot?

Suomen suurimman puolueen asemasta käydään tiukka taisto. Paalupaikka voi olla yhdestä kansanedustajasta kiinni. Kanta-Hämeen demareiden ratkaisut saattavat vaikuttaa valtakunnan tulokseen. Suurin eduskuntaryhmä saanee pääministerin postin.

Ketä valitaan demareista?

Lahdesta ja Hämeenlinnasta kummastakin tulee valituksi kaksi sosialidemokraattia. Lahtelaisen veteraaniedustajan Jouko Skinnarin rinnalle nousee Kari Salmi. Mikäli näin ei tapahdu, päijäthämäläisiä voi nimittää tunareiksi. Hämeenlinnalaisista ehdokkaista ministereinä toimineet Tarja Filatov ja Johannes Koskinen jatkavat. Heidän toimintansa on ollut tuloksellista.

Äänestysprosentin jäädessä hyvin alhaiseksi vaalipiirissä puolueen paikkaluku voi pudota viidestä neljään. Silloin edellisissä eduskuntavaaleissa viimeisenä sosialidemokraateista sisään päässyt Lintonen menettää paikkansa takuuvarmasti. Voin lyödä tästä vaikka ison vedon!

Viidennestä paikasta Lintosen kanssa kilpailevat tasapäisesti Iisakki Kiemunki ja Satu Taiveaho, ehkä myös Jorma Höök. Demareilla ei ole mahdollisuuksia kuudenteen paikkaan.

Puolueiden välinen paikkajako vaalipiirissä pysyy hyvin todennäköisesti entisenä. Kokoomuksella on kuitenkin pieni mahdollisuus lisäpaikkaan. Se edellyttää vihreiden kannatuksen vähenemistä noin 2 000 äänellä ja Kirsi Ojansuun putoamista eduskunnasta.

Lintosen jatkopesti?

Eino Raunion jälkeen lounaishämäläiset kansanedustajat eivät ole loistaneet seudullisessa edunvalvonnassa. Minna Lintosenkin näytöt ovat vähäiset, jollei niiksi lueta kirjaviisaita maatalouspuheita ja jatkuvaa nokkapokkaa forssalaisen ikikansanedustajan eli Sirkka-Liisa Anttilan kanssa.

FTY:n piirissä on tyytymättömyyttä Lintoseen. Kunnallisvaaleissa hän sai 389 ääntä. Se oli huono saavutus kansanedustajalle. Tämän vuoksi Forssan valtuustossa vasemmistolla ei ole enemmistöä.

Kun varsinainen vaalitaiston finaali alkoi tammikuun lopussa, Lintonen mokasi heti. Hän haukkui Forssan Lehdessä ja Hämeen Sanomissa Hamkin hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa alaisensa, johtava rehtori Veijo Hintsasen. Kaiken kukkuraksi moitteet olivat aiheettomia. Lintosen käytös oli huonoa mainosta Hamkille, Forssalle ja hänelle itselleen.

Moni kokolihasta tykkäävä demarimies on pakotettu äänestämään Forssan seudulla hämeenlinnalaista, lahtelaista tai riihimäkeläistä miestä. Lintonen on eduskunnan kiihkeimpiä feministejä. Tilannetta ei paranna se, että hän on Naisverkoston Seksikerhon ja Huumorikerhon puheenjohtaja.

Eduskuntaan tarvitaan tuuletusta

Nyt on liikaa julkishallintotaustaisia kansanedustajia. Opetus- ja terveysalan ammattilaisia sekä politiikan broilereita tulisi äänestää hyvin harkiten. Vaalikarjalla on valta siirtää heitä uudelleen koulutukseen. Mitäs se on? No, siihen kuuluu kansanedustajan valitsematta jättäminen ja palauttaminen vanhan sorvin ääreen.

Arkadianmäelle valittakoon entistä enemmän nuoria henkilöitä yrityselämän, kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten palkkalistoilta. Ei ole pahitteeksi, jos sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä olisi terävä toimittaja, joka osaa kirjoittaa analyyttisesti ja kansantajuisesti.

Julkisen sektorin tehostaminen (tuottavuuden parantaminen) ei onnistu niin kauan kuin huomattava osa kansanedustajista on julkishallinnon palveluksesta tulleita.

Kun Iisakki Kiemunki on valittu eduskuntaan, hänen ensimmäinen iso tehtävänsä on hoitaa määrärahat kakkostien parantamiseen välillä Vihti-Humppila. Forssan seutu ei lähde nousuun ennen kuin valtatie on kunnossa, koska rautatieyhteyttä ei ole.

Kiemunki tulee verkottumaan kaupunginjohtaja Tapani Venhon ja forssalaisten vaikuttajien kanssa. Aikaisemmin hämeenlinnalaiset kansanedustajat eivät ole ymmärtäneet tämän asian merkitystä.

Demareiden viides paikka Hämeen vaalipiirissä varmistuu parhaiten äänestämällä Kiemunkia.


Leo Leppänen
Hallintotieteiden maisteri, sosionomi
Toimitusjohtaja evp.