![]() |
HÄMEENLINNAN MIELIPIDEAUTOMAATTI | |
| A |
Ahvenisto |
Ehdottomia suosikkipaikkojani Hämeenlinnassa. Kesäpäivät kuluu biitsillä, lentistä lätkiessä ja juosten. Maauimalassa ei sinällään puhdasvetisen järven vieressä paljon mieltä ole, mutta siellä se on, eikä museovirasto sille mitään muita vaihtoehtoja suo, joten korjaaminen on pakkorako. Ja jos kerran korjataan, pitää sitä myös käyttää. Peruskorjauskustannuksiin täytyy kuitenkin valtionkin osallistua, kuten on tehnyt muidenkin olympiamonumenttien kohdalla. Arvioituja 200 000 euron käyttökustannuksiakaan en kyllä purematta niele.
|
| Aluetoimikunnat | Kyllä niille käyttöä ja tehtäviä riittää, vaikka toisenlaistakin epäilevää jupinaa on kuultu. Kaupungin päättäjät eivät tunne liitoskuntien paikkoja ja olosuhteita, joten yhteyden kaupunginhallituksen ja aluetoimikuntien välillä täytyisi olla erittäin tiivis.
|
|
| Aulanko | Apparan ohella toinen tärkeä paikka. Aulangolla olen teini-ikäni työskennellyt ja äitini lähes koko elämänsä. Kirjoitushommien kautta on tullut tutustuttua aika tarkoin myös kartanon ja Hugon historiaan. Aulangon rehabilitointi on ollut hienoa katsottavaa, vaikka monet ovatkin yrittäneet pistää kapuloita rattaisiin parhaansa mukaan. Olen siis vahvasti kylpylän, lomakylän, puistojen kunnostamisen ja kaiken muunkin alueen elinvoimaa ja loistoa lisäävän toiminnan kannalla. Ja just nimenomaan siinä Hugon hengessä. Jatkossa katse kääntyy yhä enemmän Katajiston suuntaan, vaikka siellä aivan viime aikoina onkin taas otettu positiivisiakin askeleita.
|
|
| B | Baarit |
Niitä Hämeenlinnassa on paljon, mutta laadusta voi olla montaa mieltä. Birger ja Rocktown juottopuolella ehdottomat ykköset. Ruokapuolelle kaipaisin hieman omaperäisempiä vaihtoehtoja, mutta niitä ei pikkukaupunkiin tule, ellei ole tarjolla hyviä liikepaikkoja ja ennakkoluulotonta asiakaskuntaa. Molempia syntyy kyllä kaupungin nykyisen kehityssuunnan jatkuessa...
|
| Bussiliikenne | Aika hankala täällä on kieltämättä elää pelkästään bussien varassa. Kyse on hitaasta kehityksestä ja asennemuutoksesta. Kaupungin on turha ostaa ihan tuelta lisävuoroja, jos niitä ei kukaan käytä. Kysynnän ja tarjonnan on kasvatettava toisiaan vuorovedolla.
|
|
| Budjetointi | Ongelma on lähinnä siis alibudjetoinnissa, joka on erityisen tuttua terveyspuolelta. Oma perustelunsa narujen tiukalla pitämisellekin on, sillä byrokratialla on sellainen ominaispiirre, että kaikki rahat, jotka myönnetään, kuluvat periaatteessa aina - eivätkä välttämättä kovin tehokkaasti. Selkeistä ylilyönneistä pitää kuitenkin päästä eroon, se on selvä. Kulujen tarkkailemiseenkin menee motivaatio, jos rima on liian korkealla.
|
|
| E |
Elinkeinopolitiikka |
Hämeenlinnassa elinkeinopolitiikasta on huolehdittu erinomaisesti, ja niin pitää myös jatkua. Ilman toimivaa elinkeinopolitiikkaa ei vain ole antaa lisää rahaa nihin peruspalveluihinkaan. Siinä oikeistopoliitikot ovat oikeassa, että kakku pitäisi aina ensin leipoa, ennen kuin sitä voi jakaa. Ennen tehtiin teollisuushalleja, nyt pystytetään kaupunkien tuella kulttuuritehtaita.
|
| Elämänkaarimalli | Hyvältä kuulostava idea, mutta toteutuksesta ja käytännöstä on vielä paha sanoa yhtään mitään. Oma ennustukseni on, että ensi vuonna kaupungin palvelutuotanto suurin piirtein halvaantuu ja kuraa lentää, mutta suuret murrokset eivät koskaan ole helppoja ja todelliset tulokset nähdään vasta viiden vuoden päästä.
|
|
| Energian myynti | Tästä jaksetaan edelleen jauhaa. Tehty mikä tehty. Sähkön hinta on nyt noussut pilviin, mutta eipä se ole halpaa niissäkään muutamissa kaupungeissa, jotka aikanaan pitivät kiinni sähkölaitoksistaan. Ja nämä kaupungit ovat pääasiassa isoja kaupunkeja, joilla tarvittavia resursseja ko. toimintaan löytyi ja löytyy edelleen. Sähkön tuotanto ja siirto on nykyään törkeän tuottavaa bisnestä, mutta sekin täytyy muistaa, että ilman Energian myyntiä Hämeenlinnan veroprosentti olisi ollut noin prosentin ylempänä menneet vuodet. Energian myynnistä saatujen sijoitusten tuotto on vastannut siis vuosien varrella noin yhden veroprosentin tuottoa vuositasolla. Sijoitustuotoilla on rakennettu muun muassa Voutilan vanhustenhuoltokeskus ja rahoitettu hyvin pitkälle myös Verkatehdasta - ja alkuperäinen myyntivoitto on edelleen olemassa pienen riskin rahastoissa. Eli summa summarum: jos olisi Energia pidetty, sähkön siirto olisi hieman halvempaa, mutta kaupungin muu kehitys olisi saattanut jäädä tapahtumatta tai se olisi kustannettu veroprosenttia korottamalla. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että aikanaan, niillä tiedoilla laitoksen tilasta ja olosuhteista, olisin varmasti ollut kannattamassa myyntiä. Nykyisessä perverssissä sähkömarkkinatilanteessa ratkaisu olisi tietysti toinen.
|
|
| F | Festivaalit |
Mitä enemmän, sen parempi. En käsitä ihmisiä, jotka muuttavat kaupungin keskustaan ja sen jälkeen ulisevat yleisönosastoissa jokaista ääntä ja risahdusta, joka elämästä syntyy. Toki tietyt desibelirajat ja säännöt täytyy olla, joita noudatetaan, mutta sinänsä kaupunkiin kuuluu tapahtumat ja kulttuuri - jota myös nuorisomusiikki on.
|
| Futis | Niin, kuningaslaji. Minulle aina ykkönen, mutta en ymmärrä monien laji-ihmisten kaunaa jääkiekkoa tai muitakaan lajeja kohtaan. Ensin pitää hoitaa oma pesä kuntoon, sitten voi alkaa vaatia. Nyt onneksi vihdoin näyttää siltä, että jalkapallo on vuosikymmenten hölmöilyjen jälkeen fiksuissa käsissä tässäkin kaupungissa. Kaupunkikin varmasti tukee olosuhteiden kehittämistä tarpeen mukaan, kunhan vaatimusten tueksi ei esitetä kiristystä tai vaikkapa uhkailua polviin ampumisella. Minä ainakin teen kaikkeni jalkapallon järkevän kehityksen eteen. Seuraavana ohjelmassa on tekonurmen saaminen Pullerille. Kaurialan olusuhteita on syytä kehittää vakaan varmasti, mutta hyvä on muistaa sekin, että esimerkiksi HPK:kin pelasi aikanaan liigaa korkealla tasolla useammankin vuoden, ennen kuin jäähalliin isoja peruskorjauksia ja parannuksia saatiin.
|
|
| G | Gasum | Mielestäni maakaasun rinnakkaisputken vetoa Tampereelle ei ole syytä jarruttaa ainakaan kaupungin toimesta. Toki ympäristöseikat pitää ottaa huomioon vesistön alituksissa, mutta unohtamatta sitä, että maakaasu energiamuotona on sieltä puhtaimmasta päästä elöi ympäristöprojekti itsessään.
|
| Golf |
En aio kolopallomailaan koskea niin kauan, kuin pystyn harrastamaan sellaistakin urheilua, jossa hiki ja kura lentää. Mutta on sanottava, että golf lajina on tuonut jumalattoman paljon hyvää seudulle. Lisäksi esimerkiksi Aulangon golfklubi tekee erittäin hienoa juniorityötä, josta monella seuralla olisi rutkasti opittavaa. Hienoa, että kaupunki on suhtautunut myönteisesti eri kenttäprojekteihin, sillä se kaikki näkyy suoraan matkailuelinkeinon kehittymisenä ja verotuloina.
|
|
| H |
Hamk |
Yliopistoa tuskin Hämeeseen koskaan saadaan, joten hienoa, että meillä on vahva ammattikorkeakoulu. Se vain pitäisi saada vielä paremmin yhteyteen myös Hämeenlinnan kaupungin ja muiden alueen koulutusalan toimijoiden kesken. Nyt vielä turhaa mustasukkaisuutta tietyissä asioissa. Haluan jatkaa ammattikorkeakoulutuksen kuntayhtymän hallituksessa tulevallakin kaudella.
|
| Hattula | Martti Puran valinta Hattulan kunnanjohtajaksi oli suuri vahinko seutuyhteistyön kannalta. Ikikepulainen perusjäärä on vallan mukava ja persoonallinen mies, mutta puolueensa tyypillinen edustaja, joka taitaa vain liian hyvin omaan napaan katsomisen. Kemiat Hämeenlinnan suuntaan ovat totaalisen tulehtuneet, joten edessä lienee kaikenlaisten yhteistyökuvioiden purkaminen. Toki tämänkin valinnan takana olivat Hattulan luottamushenkilöt, kuten ylipäätään koko kunnan "ylikorostuneen egon", kuten Tarmo Pipatti syndroomaa luonnehti. Tästä egosta hattulalaiset joutuvat valitettavasti maksamaan tulevaisuudessa vielä kallista hintaa etenkin perusterveydenhuollossa.
|
|
| Hauho | Hauhon ääni kuuluu varmasti tulevassakin valtuustossa, siitä pitää huolen vaalien tuleva ääniharava Jari Koskinen (kok.). Mielenkiintoista nähdä, tavoitteleeko Koskinen valtuuston pj:n nuijaa, jolloin edessä showdown Lintumäen Harrin kanssa. Koskinen on varmasti hyvä valtti Hauholle, kun taas Hannu Kärpänen (kesk.) on vähän huonompaa mainosta kaupungin päättäjien silmissä. Hauhon tulevaisuus on kuitenkin joka tapauksessa positiivinen, pitäjällä riittää omaleimaisuutta ja vahvuuksia.
|
|
| Hämeenkaari | Uusi urheiluhalli on ehdottomasti rakennettava Pullerille. Isoon investointiin saadaan rahoituspohjaa myymällä nykyinen Hämeenkaaren arvokas tontti asuntotuotantoon, ja Pullerin alueesta tulisi uuden hallin myötä Suomen mittakaavassa uskomattoman hieno liikuntakokonaisuus, jonka eri toiminnot ja lajit tukisivat toisiaan. Jos uusi halli rakennettaisiin Verkatehtaan yhteyteen, liikunta olisi suuri häviäjä, kun pytinki rakennettaisiin kulttuurin ehdoilla ja sitä myös käytettäisiin kulttuurin ehdoilla. | |
| I |
||
| J |
Janakkala |
Rakasta ex-kotikuntaani vaivaa liian vahvojen poliitikoiden liian kauan jatkunut ylivalta, joka on johtanut huonoon päätöksentekokulttuuriin. Poliitikoilla tuntuu olevan lähes pakko puida joka ikistä asiaa tuntikaupalla ja muuttaa virkamiesesityksiä väkisinkin, jotta oma puumerkki näkyy. Kunnanjohtajakin valittiin aikanaan sillä perusteella, että miestä olisi johtavien poliitikoiden helppo pomputella. Janakkala on valinnut linjakseen vahvan itsenäisyyden ja -riittoisuuden, mutta se on toisaalta ympäristökunnistakunnista ainoa, jolla siihen edes jotain rahkeita riittää. Tulevina vuosina nähdään, mihin ne rahkeet lopulta todellisuudessa kantavat. Seudun lopulliseen eheyttämiseen tarvitaan joka tapauksessa seuraava päättäjäsukupolvi.
|
| Jätehuolto | Mielipiteeni jätehuollon järjestämistavasta tuskin on jäänyt epäselväksi asioita seuranneelle. Kannatan vahvasti keskitettyä kilpailutusta jätteenkuljetuksissa sekä jätteenpolttoa loppukäsittelymuotona. Miksi? Koska nuo keinot ovat itsestäänselvästi ja todistetusti ympäristöystävällisempiä ja myös edullisempia kuntalaisille. Voisin tästä asiasta väitellä vaikka aamunkoittoon ja väitän, että myös tiedän aihepiirista aika paljon verrattuna moniin valtuutettuihin, joilla ei asiasta käydyn keskustelun perusteella ole juurikaan käsitystä edes nykyisen jätteenhuoltojärjestelmämme perusteista. Eniten minua hämmästyttävät vihreät, jotka vastustavat "ympäristösyistä" modernia ,puhdasta jätteenpolttoa energiaksi ja lämmöksi. He mielluummin kippaisivat sekajätteet edelleen kaatopaikoille tuottamaan metaania. On utopia, ettei ihmiskunta tuottaisi tulevaisuudessakin jätettä poltettavaksi asti. Ja sitä paitsi, jos haluaa ehkäistä yhdyskuntajätteen syntyä, ainoa järkevä keino siihen olisi yksittäispakkausten rankempi verotus. Valistus ja neuvonta on ihan kivaa, mutta ei kuitenkaan loppupeleissä äärimmäisen tehokasta...
|
|
| Jääkiekko | Pelaan itse harrastetasolla. Nyt olosuhteet ovat kunnossa, ja kaupungin ykköslajin tulevaisuuteen voi suhtautua luottavaisesti - vaikka Kerhon edustus tällä hetkellä rämpiikin. Jääkiekko on kuitenkin mielestäni omalla työllään vuosikymmenien saatossa ansainnut asemansa Hämeenlinnassa. Poliitikkojen tehtävä on luoda edellytyksiä eri lajeille ja seurojen puolestaan osoittaa olevansa satsausten arvoisia. Joidenkin mielestä lajit eivät ole tasa-arvossa keskenään, mutta olen hieman eri mieltä, vaikka täydellistä kaikkien lajien keskinäistä tasa-arvoa lieneekin mahdotonta koskaan saavuttaa. Jos pesäpallolla olisi Hämeenlinnassa 4000 aktiivista seuraajaa ja harrastajaa, siihenkin satsattaisiin eri tavalla.
|
|
| K |
Kouluverkko |
Selvitys ja päätökset tehtiin huolellisesti, mutta ei se poista sitä, että tilanteen kehittymistä on jatkossa seurattava tarkasti. Ympäristökuntien osalta nykyiset koulut on järkevää säilyttää ainakin seuraavan valtuustokauden ajan jo hygieniasyistäkin, mutta mielekästä olisi pohtia tietyt, kaikille tasapuoliset kriteerit elinvoimaiselle koululle. Elinvoimaisuutta tietenkin tuetaan olennaisesti myös kaavoituksella.
|
| Kaupunkirakenne | Tiivistäminen on oikea suunta, mutta uusillekin omakotialueille riittää rutkasti tilaa uudessa Hämeenlinnassa. Järkevä maankäytön kokonaissuunnittelu on yksi kuntaliitoksen suurimmista eduista.
|
|
| Kaavoitus | Liittyy edelliseen. Kaavoituksella täytyy hakea aina kokonaisuuden etua, vaikka kaavaratkaisut harvoin kaikkia tyydyttävätkin. On esimerkiksi täysin ymmärrettävää, että Kaivokadun vanhemmat asukkaat eivät haluaisi saada viereensä moottoritien katteen rakennustyömaata ja kauppakeskusta, mutta kaupungin kokonaisetu ajaa kyllä näiden näkökulmien edelle. Kaavojen valmistelussa täytyykin pitää pilkulleen huolta päätöksentekoprosessin virheettömyydestä ja muotoseikoista, vaikka ne eivät valituksia estäkään. Tässä olisi kyllä lainsäätäjälläkin töitä: valitusoikeus on tärkeä oikeusturvakeino, mutta ei se saisi olla demokratian este.
|
|
| Kalvola | Vai Iittala enemmänkin tulevaisuudessa? Meikäläiselle läheinen ympäristökunta siinä mielessä, että sieltä löytyi paljon tukea eduskuntavaaleissa :) Iittalallakin on kaikki ainekset erittäin vahvaksi ja kehittyväksi kuntakeskukseksi, kun tekivät järkipäätöksen kuntaliitoksesta. Ja siellä jopa kepulaisetkin vaikuttavat olevan järki-ihmisiä, jos Viitaniemen Jukan perusteella jotain pystyy päättelemään!
|
|
| Katujen kunnossapito | Määrärahoja lyöty laimin vuosikausia. Joka vuosi kaupunginjohtajat lupaavat ensi vuonna lisää satsauksia perusinfraan ja joka syksy he sitten esittävät kaupunginhallitukselle leikkauksia niihin... Päävaaliteemojani.
|
|
| Korjausvelka | Sama kuin rahikaisella. Monien kaupungin rakennusten korjausvelka kumuloituu vuodesta toiseen. Toisaalta tehty fiksua kiinteistöpolitiikkaa myymällä kaikki tarpeettomat rakennukset pois.
|
|
| Koirapuisto | En ole suuri eläinten ystävä, mutta ymmärrän lemmikkien tärkeyden monille muille ihmisille. Esimerkiksi koira on terveellinen harrastus siinä missä monet liikuntamuodotkin. Harva ehkä tietää, mutta voin buustailla sillä, että ilman minua Hämeenlinnassa ei olisi nykyistä koirapuistoa. Kun teknisessä lautakunnassa asiasta päätettiin, otimme asiaan myönteisen kannan demariryhmässä. Oikeistopuoli vastusti, mutta varsinaisen puheenjohtajan poissa ollessa toimin pj:nä, ja minun ääneni ratkaisi lopulta asian. Jatkossa koirapuistot olisi syytä rakentaa myös kaupungin itä- ja länsipuolelle, sen verran hyviä kokemukset nykyisestä puistosta ovat olleet.
|
|
| L |
Lammi |
Lammilla varmaankin katkeruus kuntaliitoksesta on suurinta. Lammi on myöskin aika kaukana Hämeenlinnasta, joten ongelmia syntynee monen asian suhteen. Lammmi ja lammilaiset kannattaakin ottaa erikoisen hyvin huomioon suur-Hämeenlinnan alkutaipaleella, jotta uusi hallinto saavuttaa hyväksynnän. Entistä huonommin tosin Lammia on varmaan vaikea johtaa, sen verran nykivää ja näköalatonta päätöksenteko on siellä takavuosina ollut. Tosiasioiden tunnustaminen on ilmeisesti ollut ylpeille isännille yhtä vaikeaa kuin se on muuallakin...
|
| Laiturisauna | Turhuuksien rovio. Käsittämätöntä, kuinka vähäpätöisiin asioihin kunnallispolitiikka voikin tihentyä. Kuten monesta suusta todettua, saunan sijainti neuvoteltiin kompromissina maanomistajan kanssa, jotta saatiin kaikille kaupunkilaisille tärkeä rantareitti vihdoin avattua. Yksi sauna on mielestäni hyvin pieni hinta siitä - varsinkin, kun saunan sijoittamiselle oli myös historialliset perusteet ja jopa museoviraston puolto. Nämä pari ammattivalittajan uraa aloittelevaa henkilöä eivät kuitenkaan ota - tietenkään - huomioon yleistä etua ja jatkavat turhaa viivytystaisteluaan ja yhteiskunnan rahojen tuhlaamista varmaan EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Eikä heillä ole edes mitään toivoa voittaa juttuaan, asiasta kun on kerran päätetty demokraattisesti ja kaikkien mahdollisten pykälien mukaan.
|
|
| Lentopallo | Tarmo-volley ja sittemmin Vanajan RC on luonut käsittämättömän hienon dynastian naislentopalloon, ja olin otettu, kun minuakin kysyttiin mukaan seuran hallitukseen. Tärkeintä olisi nyt hommata lentopallolle siedettävät olosuhteet kaupunkiin - siis Pullerille uusi Hämeenkaari. Sen laji olisi totta tosiaan ansainnut.
|
|
| M |
Moottorirata |
Ristiriitainen juttu. Toisaalta rata on selkeä meluhaitta luonnonsuojelu- ja asutusalueen kupeessa, mutta toisaalta historiallinen rata on Suomen ja Pohjoimaiden upein ja tuo paljon hyvää kaupungille. Nykyisella yrittäjävetoisella mallilla radan kehittämisessäkin vain taivas olisi rajana. Mielestäni olisi parasta, jos meluhaittoja kyettäisiin minimoimaan esimerkiksi uusilla katsomorakenteilla ja lipoilla, ja rataa muutenkin kehittämään sopusoinnussa ympäristönsä kanssa.
|
| Moottoritien kattaminen | Kaupungin keskustan kehittämisen kannalta elintärkeä projekti. Muuten on käytännössä lähes mahdotonta toteuttaa tarvittavat tilat ja neliöt vanhaan korttelirakenteeseen tai edes eteläreunaan. Pätevät selvitykset on asiasta tehty, enkä näe niitä syytä kyseenalaistaa. Järki- ja faktaperustein se onkin erittäin vaikeaa, vaikka muuten se tietysti onnistuu... Kattamisen vaihtoehto olisi antaa erikoistavarakaupan eurojen valua seudulta ideaparkkeihin ja isompiin kaupunkeihin. | |
|
N |
||
|
O |
||
| P |
Pysäköinti | Monella kaupunkilaisella on varmaankin käsitys, ettei kukaan oikeasti mieti tosissaan näitä pysäköintiasioita. No, olen tuoreen Pysäköinti Oy:n hallituksen jäsen, ja kyllä me ainakin olemme pähkäilleet niitä pää punaisena. Ei vain ole helppo yhtälö toteuttaa tarvittavia parkkipaikkoja muuttuvaan kaupunkirakenteeseen - ainakaan, jos paikkoja ei haluta rahoittaa suoraan verovaroista. Yksityisen rahan mukaan saaminen on iso palapeli, mutta toivottavasti siinä onnistutaan esimerkiksi torinalusparkin suhteen. Omasta mielestäni tavoiteena tuli olla "hävittää" Hämeenlinnan keskustan kadunavarsien autot pääosin maan alle, jotta ihmiselle ja elämälle jäisi enemmän tilaa.
|
| R | Rantakasino | Uuden satamarakennuksen arkkitehtisuunnittelu meni siinä mielessä täysin poskelleen, että sunnittelukilpailu tuotti tuloksen, jonka järkevä toteuttaminen on erittäin vaikeaa. Tai ainakin aivan liian kallista. Kustannuksia olisi säästettävissä helposti muuttamalla katto riippuvasta suoraksi, mutta samalla rakennuksen "juttu" katoaisi. Saa sitten minun puolestani kadotakin, tässä asiassa kaupunginjohtaja on väärässä.
|
| Rantarakentaminen | Mielestäni kaupungin rantoihin voidaan harkitusti rakentaa. Vanajanranta on tästä hyvä esimerkki, ja samaa tyyliä ja tajua toivottavasti sovelletaan myös eteläreunan ja Hämeensaaren osalta. En sulje pois myöskään ns. luksustonttien harkittua kaavoittamista. Niillä kun voidaan houkutella kaupunkiin hyviä veronmaksajia rahoittamaan meidän muiden tarvitsemia peruspalveluja - kateus ei ole kovin järkevä moottori näitä asioita pohdittaessa.
|
|
| Rautatie | Jatkossa yhdyskuntarakenne Suomessa keskittyy varmasti yhä tiukemmin ratayhteyksien varrelle. Enemmän vain paikallisliikennevuoroja ja ne pendolinotkin pysähtymään täällä. Ilman matkustajia tämä ei kuitenkaan toteudu. Kevyen liikenteen yhteydet radan poikki voidaan toteuttaa myös tyylikkäinä ylityksinä, eikä vain alituksina, kuten kaupunginhallitus Sairion osalta suuressa viisaudessaan ja asiaan pahemmin perehtymättä päätti.
|
|
| Reskan kattaminen | Yksityisen puolen projekti, jota kaupungilla ei sen toteutuessa ole mitään syytä vastustaa.
|
|
| Renko | Renkoon meikäläisellä ei ole ollut paljon kosketusta vuosien varrella, paitsi Renko-viikkojen satunnaisena vieraana. Vilkasta kyläyhdistystoimintaa ja idyllistä maisemaa, joka sopii hyvin uuteenkin Hämeenlinnaan.
|
|
| S |
Salibandy |
Kilpailee kaupungin kakkoslajin asemasta jalkapallon kanssa, mikä saattaa olla ihan hyvä asetelma molempien lajien kannalta. Trackers on hieno seura, kuten myös RuRu juniorien osalta. Uusi halli Pullerille myös salibandyn kannalta must.
|
| Satama | Onneksi saadaan jo ensi vuonna kuntoon muuten kuin Rantapaviljongin osalta. Tammelan Pekan järkkäämä isojen veneiden satama Kantolassa on syytä säilyttää myös uudessa kaavassa. Hienoa toimintaa aktiivisilta veneilijöiltä.
|
|
| Sähkön kilpailuttaminen | Yhdellä äänellä tuli turpaan valtuustossa, ja aika vaikea käsittää miksi. Kaupungin ylläpitämä sähköpooli olisi ollut simppeli ja monia kaupunkilaisia hyödyttävä palvelu, joka olisi maksanut itsensä moneen kertaan. Epäilen, että virkamieskantaan vaikutti osaltaan tietty laiskuus lisätehtävien omaksumista kohtaan ja poliitikkojen osalta monen kohdalla puhdas ymmärtämättömyys asiasta. Ehkä tämänkin aika tulee vielä.
|
|
| T |
Terveydenhuolto |
Erikoissairaanhoidon resurssit ja rahoitus ovat kyllä edelleen kunnossa, mutta perusterveydenhuolto on kriisiytynyt pahasti. Ja vaatii pikaisia rakenteellisia toimia, ei pelkästään silmitöntä rahan syytämistä. Kuntatasolla terveyskeskuksen liikelaitostaminen lienee hyvä alku, mutta perusterveydenhuollon pelastamiseksi tarvitaan myös valtion vahvoja toimenpiteitä. Mielestäni tarvittaessa julkisen terveydenhuollon työvoima tulisi turvata vaikka lainsäädännöllä tai sitten on syytä siirtyä kokonaan yksityisesti pyöritettyihin terveyskeskuksiin. Mutta kalliimmaksi se veronmaksajille lopulta tulisi. Laatuun ja ennaltaehkäisevään työhön pitää joka tapauksessa satsata hurjasti, ja mielellään nyt heti eikä tulevaisuudessa.
|
| Tilaaja-tuottajamalli | Varmasti sekoittaa kuviot alkuun, mutta pitkällä tähtäyksellä viisas malli. Ei tarkoita palvelutuotannon yksityistämistä, vaan sitä, että julkiset palvelut tuodaan hiljalleen vertailukelpoisiksi yksityisten vaihtoehtojen kanssa yhtiöittämällä, liikelaitostamalla ja tuotteistamalla prosessit. Jopa näennäinen kilpailu tehostaa julkisten palveluiden tuottavuutta, joka esimerkiksi terveydenhuollossa on ollut negatiivinen koko 2000-luvun. Tuottavuuden lisäys taas on tämän kansan ikärakenteella ainoa vaihtoehto, jos edes tämäntasoisia palveluja halutaan pitää yllä. Ja eihän siinä ole mitään järkeä, jos sairaalaan palkataan vuosi vuodelta lisää kallispalkkaisialääkäreitä, mutta yhtään potilasta enempää ei tule hoidetuksi!
|
|
| Torinalusparkki | Kts. myös Pysäköinti-kohta. Olisi upea hanke toteutuessaan, mutta puhtaasti verorahoituksen varassa tähän ei ole mahdollisuutta. Kypsyy kuitenkin hyvää kyytiä, ja saa lisää vielä vauhtia, jos moottoritien kate viivästyy.
|
|
| Tuulos | Tuulonen on käsittämätön saavutus lilliputtikunnalta. Kauppakeskittymän ympärillä koko kylän tulevaisuus on turvattu. Toivottavasti myös Tuulos saa oman valtuutettunsa raatihuoneelle.
|
|
| U |
Uimahalli | Kuten remonttikatkoista tuleva palaute osoittaa, erittäin tärkeä terveysliikuntapaikka kaupunkilaisille. Mutta pitäisi ihmistenkin ymmärtää, että jos vanhaa hallia aiotaan pitää kunnossa, sitä pitää myös peruskorjata. Eikä kalliita putki- ja viemäriremontteja toteuteta viikossa sitten missään. Tiedotusta toki voi aina parantaa.
|
| V | Valittajat
|
Valitusoikeus on perusoikeus, mutta valittajillakin pitäisi olla oma vastuunsa. Monella valittajalla on mennyt sekaisin se, mihin valitusoikeus kohdistuu: se ei kohdistu yhteisiin demokraattisiin päätöksiin, vaikka ne tuntuisivat omasta mielestä kuinka tyhmiltä tai vääriltä. Valitusoikeutta ei myöskään ole tarkoitettu viivytystaistelun välineeksi, minä sitä valitettavan usein nykyään käytetään. Valittaa saa ja pitää, jos päätöksenteossa on rikottu lakeja tai päätökset on tehty väärässä järjestyksessä. Uskon, että lukuisat nykyisten ammattivalittajien puhtaasti "kiusallaan" tekemät valitukset kaavaprosesseista yms. jäisivät tekemättä, jos valitusoikeudesta pitäisi maksaa vaikkapa jokin aivan nimellinen käsittelymaksu. Esimerkiksi vaikka 50 euroa.
|
| Valiokuntamalli | Pääasiassa tulevien tilaajalautakuntien
jäsenten tulisi olla valtuutettuja, mutta sallisin myös poikkeukset
- eihän valtuutettuja millään edes riitä kaikille
paikoille. |
|
| Verkatehdas | Ihan helvetin vaikeaa oli rakentaminen, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä. Kukaan ei voi ainakaan enää vakavin naamoin väittää, että kulttuuria sorsittaisiin Hämeenlinnassa liikunnan hyväksi. Uskon, että "Velkatehdaskin" maksaa itsensä vielä takaisin kaupungille kasvun moottorina ja hyvinvointina.
|
|
| Veroprosentti | En usko, että pystytään pitämään 18:ssa enää ensi vuotta kauempaa. Ympäristökuntien taakka on vain yksinkertaisesti liikaa. Silti kuntaliitokset kannattavat pitkällä tähtäyksellä myös kantakaupungin asukkaille.
|
|
| Vesihuolto | Monin paikoin sen tärkeys oli jo unohdettu Suomessa, mutta nyt asiat ovat taas pulpahtaneet pinnalle, kuten varmaan Janakkalassakin on huomattu. Siellä kirotaan varmasti vielä moneen kertaan tehtyjä ratkaisuja ja maksetaan "itsenäisyydestä" kovaa hintaa.
|
|
| Y | Yhteistyö | Hirvittävä sääli, että kuntaliitoksesta jäi lopulta luonnoton torso. Ja vielä isompi sääli, että prosessi näyttää tappavan jo olemassa olevat ja toimivatkin yhteistyömuodot kaupungin sekä Hattulan ja Janakkalan väliltä. Poliitikot jauhavat, että kyse on asioiden riitelemisestä, mutta tosiasiassa henkilötasolla mättää huomattavasti enemmän. Taidetaan tarvita seuraavaa sukupolvea - johon lasken muuten itsenikin - korjaamaan tilanne ja eheyttämään seutu. Se tapahtunee ehkä sitten joskus 2016-2020.
|
| Yksityistäminen | Vastustan ideologisilla syillä tapahtuvaa järjestelmällistä yksityistämistä. Joskus ja joissakin tilanteissa kannattaa ostaa yksityisiltä palveluita, joskus kannattaa tehdä itse. Pitää toimia järjen, ei ideologian perusteella.
|
|
| Ä |