Politiikassa ihmiset riitelevät, asiat harvemmin

Inhoan elähtäneitä sanontoja ja fraaseja, joilla yritetään verhota asia joskus merkitykseltään täysin nurinkuriseenkin kaapuun. Politikassa näitä, usein lainattuja, iskulauseita toistellaan mantrana.

Liian monta kertaa olen kärsien todistanut tietävän tokaisun, kuten ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!”, kun joku on provosoitunut hänestä esitetystä syytöksestä. Ja jos kohde ei herpaannu vastaamaan, nerokas sanaseppo väläyttää perään toisen viisauden akanan: ”Heh, heh, vaikeneminenhan on tunnetusti myöntymisen merkki.”

En tunne tuon älähtävä piski -jutun etymologiaa, mutta repliikissä ei ole päätä eikä häntää. Totta helkutissa jokainen terve piski ulvaisee, jos joku kaistapää käy sitä tukevalla kapulalla nakkelemaan. Ja ihan oikein, vaikka vähän kostoksi puraisisikin. Moiset eläinrääkkääjät pitää saada tilille, tai muuten ne eivät ikinä lopeta vastuutonta viskelyään.

Yhtä pöljältä kuulostaa, kun edusmies kommentoi, kuinka taas vain ”asiat riitelevät, mutta ihmiset eivät ollenkaan”. Kaljalle mennään taputtelemaan selkiä jäljestäpäin.

No näinhän usein tapahtuukin, ja poliittisissa seminaareissa ja illanvietoissa on joskus ihan hauskaakin. Ei niissä kai muuten kukaan jaksaisi käydäkään.

Mutta jos oikeasti jotain riitaa on ollut, pärstäkertoimet siellä taustalla väijyvät. Asioista pystytään lähes aina sopimaan molempia osapuolia tyydyttävästi, jos henkilökemiat pelittävät. Kemioiden puutteesta on nähdäkseni hyvin pitkälle kyse myös Hämeenlinnan seudun yhteistyön tökkimisessä, niin säälittävää kuin se onkin.

Vai kuvitteletteko, että Hattula olisi sopinut terveydenhuoltonsa järjestämisestä Janakkalan kanssa, jos Martti Pura (kesk.) lämmittäisi savusaunaa viikonloppuisin kaupunkilaiskavereilleen ja Tapani Hellstén (sd.) kokkaisi fileet koko poppoolle?

Ei, huonot henkilösuhteet johtavat lopulta jopa järjettömiin ja keinotekoisiin ratkaisuihin, joissa kärsijäksi jää yhteinen hyvä ja maksajiksi tietysti kaikki muut. Sitä voidaan tietysti jossitella, mitkä seikat ovat johtaneet kehnoihin suhteisiin ja kenessä on eniten vikaa, mutta tuo arviointi on niin kovin sidottua perspektiiviin.

Kun olin vielä janakkalalainen, yhteistyömyönteisimpäänkin silmään hämeenlinnalaiset kieltämättä näyttivät kukkoilevilta nousukkailta, jotka kiihdyttivät Mersuksi luulemaansa Toyotaa täysillä päin tiiliseinää. Nyt taas pyörii polla myötähäpeästä, kun kaupungista seurailee poloisten tallukoiden epätoivoista peiton venyttämistä korvilleen.

Jolleivat janakkalalaiset nimittäin ole hankkineet uusia kavereita valtiovarainministeriöstä, isäntäkuntaoperaatiolle voi käydä vielä köhvelöstikin. Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta kun edellyttää 20 000 asukkaan väestöpohjan lisäksi myös toiminnallista kokonaisuutta. Sama momentti määrittelee, että kunnilla pitäisi olla taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä.

Pelkään, että itsenäisyydestään niin ylpeät kunnat törmäävät tulevaisuudessa tuohon henkilöstön rekrytointiin. Tai ainakin tulee kovin kalliiksi lääkäreiden houkuttelu.